hyvinvointi kuolema suru

toisen kuolema vei osastolle

Pidempää minua seuranneet tietävät, että olin Mikon kuoleman jälkeen osastolla. Sieltä sain kriisiterapiaa sekä eväitä tulevaan. Haluan kirjoittaa tästä, koska se 1,5 viikkoa oli elämäni yksi tärkeimmistä hetkistä. Lisäksi vähän kerron teille, että minkälaista muuta apua olen saanut terveydenhuollolta. Vieläkin surukseen kuulee liian paljon sitä, että minähän en psykologille mene, enkä varsinkaan osastolle. Toivon, että …

suru

kumpi on haastavampi: ensimmäinen vai toinen vuosi?

Olen kuullun todella paljon kahta erillaista sanontaa: ”ensimmäinen vuosi oli se kaikkein pahin” sekä ” toinen vuosi oli kyllä pahempi kuin ensimmäinen vuosi”. Olen lukuisia kertoja ajatellut, että en tule mitenkään selviämää elämästäni, jos toinen vuosi on vielä pahempi kuin ensimmäinen vuosi. Ensimmäinen vuosi on ollut siis todella kauhea. Mutta olen viime päivinä alkanut ymmärtämään, …

hyvinvointi ihmissuhteet

hyviä fiiliksiä

Harvoin tulee kirjoitettu hyvistä päivistä tänne blogiin. Tiedän sen, että blogi saattaa antaa vähän virheellisen kuvan tämän hetkisestä tilanteesta. Yleensä vain menen pää kolmantena jalkana asiasta toiseen, uppoudun keskusteluihin sekä asioihin niin, että unohdan muunmuassa syödä. Ymmärrätte varmaa, että miksi blogikin silloin unohtuu. Sitten huonoimpinaa hetkinä purkaa oloa ylös.  Olen tehnyt tosi paljon sen eteen …

kuolema suru

kauhulla maaliskuuhun

Odotan kauhulla maaliskuuta ja haluaisinkin hypätä kokonaan sen yli. Mitä lähemmäksi mennään, sen enemmän minua ahdistaa sekä mieleen tulee ne vuoden takaiset tunteet. Tulee mieleen ne hetket ennen kuolemaa sekä kuoleman jälkeinen tuska. ​ Päivät pitenevät taas. On päiviä, jotka ei meinaa loppua millään. Kuoleman jälkeen päivät tuntuivat kestävän useamman päivän, mutta pikku hiljaa päivien mitta …

ihmissuhteet kuolema suru

miten pääsisin helpommalla, jos läheinen kuolee?

Mikon kuolema on saanut aikaa sen, että olen käynistänyt ajatusprosesseja toisiin ihmisiin. Sellaisia, että pääsisin surutyön kanssa helpommalla, kun läheinen kuolee. En halua tätä samaa kokea uudestaa, siksi olen alkanut tekemään näin. En oikeasti tiedä tulenko loppujen lopuksi pääsemään helpommalla, tuskinpa. Sen näkee sitten. Minulla elämässä on paljon tärkeitä henkilöitä, joten hommaa on riittänyt. Ei …

zero waste

jäähyväiset jätteille

Oma arvomaailma on mennyt siihen suuntaan, että vääränlainen kulutus on alkanut ahdistamaan. Paljon olen netistä lukenut tietoa eri keinoista, mutta kun tämä kirja julkaistiin, niin olin ihan innoissaan. Vihdoin yksien kansien sisällä on se tieto, jolla pääsen hyvin pitkälle. Olen tosi alussa kulutuksen vähentämisessä. Sellaiset isoimmat kondiksessa olevat asiat ovat esimerkiksi seuraavanlaisia: ostan vain jos …