kuolema suru

puolitoista vuotta kuolemasta

Tasan puolitoista vuotta ja edelleenkin surutyötä on ihan mahdoton ennustaa. Tulee yllätyksiä, että miten näin ja noin. Suru on aaltoilevaa ja viime aikoina (ilmeisesti tämän päivä nostattaa tunteita pintaa) on tullut mieleen paljon kuoleman jälkeinen tuska. Myös pelkoa, että joku kuolee. Toki tuo pelon tunnekkin on hyvin aaltoilevaa. Mutta nyt minua yllättäneisiin asioihin. Olen töiden …

kuolema

milloin on oikea aika kuolla?

”Ei nuoren kuulu kuolla, hän kuoli liian aikaisin, elämä jäi kesken.” Nämä lauseet ovat varmaan monelle tuttuja. Olen sitä mieltä itse, että ei ole väärää ikää kuolla. Kerron nyt, miksi uskon näin. Jos ajattelet alun lauseiden tapaa, niin miksi näin? Oletko miettinyt, mitä kaikkea ajattelun takana on? Itse olen huomannut, että monesti ajatuksien takana on …

adhd psykologia

adhd ja ulkopuolisuuden tunnelukko

Tämä postaus on jatkoa edelliseen tunnelukkopostaukseen, jossa käsittelin epäonnistumisen tunnelukkoa. Olen kokenut lapsesta asti ulkopuolisuutta. Aina en ole oikeastaan rekisteröinyt koko asiaa ja välillä se on tullut hyökyaallon lailla päälle. Olen usein pohtinut, mistähän se saattaisi johtua tai miksi kerta toisensa jälkeen tunnen itseni ulkopuoliseksi? Vanhemmiten ulkopuolisuuden kokemukset on vähentynyt, koska olen löytänyt minulle sopivampaa …

adhd psykologia

Adhd ja epäonnistumisen tunnelukko

Olen aina luullut olevani hyvin tyhmä ihminen. Miksi en opi, miksi en ymmärrä, miksi saan huonoja numeroita vaikka kuinka teen töitä…? Vasta parikymppisenä törmäsin netissä äotestiin ja tein sen, sekä laitoin myös ystäväni ja muistaakseni osan sisaruksista sen tekemää. En ikinä unohda sitä tunnetta, kun tulokseni oli kaikista korkein. Parempi myös niitä, joita olin katsonut …