podcast

aloitan podcastin pitämisen

Olen ollut vähän hiljaisempi täällä blogin puolella, koska oma arki on täyttynyt uudella tekemisellä. Syksyllä laitoin facebookkiin ilmoituksen, että lähtisikö joku keskustelemaan minun kanssa aiheista vähän syvällisemmällä tasolla sekä antamaan vertaistukea. Ihana Ninni otti yhteyttä ja aloimme tuumasta toimeen. Ensimmäinen jakso julkaistaan tämän viikon torstaina, eli 30/1, Spotifyssä. Ei ole ollut mikään helppo projekti. Ensinäkin …

kuolema suru

surun ristiriitaisuus

Joskus mietin, että mitä ihmettä tapahtuu tämän surun kanssa. Täytyy myöntää, että tämän postauksen kirjoittaminen on kyllä arka paikka, koska en ole sinut näiden tunteiden kanssa. Viimeisin väärältä tuntuva tunne on kiitollisuus. Kiitollisuus Mikolle siitä, että kuoli. Kuolemalla hän antoi minulle niin paljon hyvää. Hän toi minun elämää niin paljon uutta ja parempaa. Fakta vain …

adhd

minä ja huumeet

Mietin, että olisin tehnyt postauksen asioista, jotka toimivat adhd:eilla eri tavoin kuin nenteillä. Kun aloin miettimää suhdetta huumeisiin, niin juttua päässä alkoi pyörimään sillä tahdilla, että päätin tehdä aiheesta oman postauksen. Kuten olen aiemmin jo maininnut, niin adhd:n palkkiojärjestelmä toimii eri tavalla kuin nenteillä. Monesti asia pitää olla ”äärimmäistä”, jotta siitä saa kunnon stimulointia. Tämän …

hyvinvointi ihmissuhteet kuolema psykologia

vuoden valaistumiset

Koen välillä sellaisia valaistumisen hetkiä, kun selvittelen kaiken maailman asioita. On aika kerätä joitain viime vuoden hetkiä, jotka ovat muuttaneet ajattelumaailmaani. Niitä on niin paljon, että en tule kaikkia mainitsemaan. Mitä enemmän käsittelen asioitani, sen helpommaksi elämäni muuttuu. Sen paremmin pääsen vastoinkäymisistä yli. Jos loukkaannun, niin loukkaannun siksi, että toisen sanat tai teot osuu minun …