adhd hyvinvointi kuolema podcast psykologia

en tarvitse enää terapiaa

2017 vuonna aloitin muutaman kuukauden jakson, jossa tarkasteltiin minkälaista psykoterapiaa tarvitsen, koska tarve oli suht akuutti puhumisen vaikeuden takia.


Minulla tulikin muutto Kuopiosta Helsinkiin ja koko homma alkoi alusta, mutta selvisikin minun adhd, jonka takia psykoterapiaan hakeutuminen keskeytyi. En kuulemma saisi myönteistä päätöstä psykoterapiaa, jos neurologiset testit ovat kesken. Mutta niin vain kävi, että Mikko kuoli 2018 ja psykoterapian tarve kasvoi entisestään.


Adhd kuntoutus alkoi 2019 vuoden alussa ja sain psykologin, jonka kanssa kävimme adhd juttuja läpi, mutta myös esimerkiksi surua. Tänä vuonna minulle ilmoitettiin, että olen niin kykeneväinen käsittelemää asioitani, että en ole lainkaan terapian tarpeessa, joten adhd kuntoutus tuolla puolella päättyy.


Olin suoraan sanottuna aika äimistynyt ja myös älyttömän ylpeä itsestäni, että olen osannut käytönnössä ”yksin” kehittää itseäni sen verran paljon, että tarve psykoterapiaa loppui ja psykologillekkaan ei ole enää tarvetta.


Enhän minä tätä matkaa ole yksin käynyt, vaan mukana on ollut valtava määrä eri podcastejä, kirjoja, lukuisia keskusteluja tuttujen ja tuntemattomien kanssa, blogeja… Erityisen ylpeä olen siitä, että olen osannut hyödyntää psykologista joustavuutta näiden oppien parissa, olen osannut peilata asioita itseeni, vaikka se asia ei ole koskettanut suoranaisesti minua.


Se tie, mitä olen käynyt, ei ole ollut mikää helppo. Paskaa suoraan sanottuna. Tästä kaikesta olen noussut, olen oppinut löytämää ne selviytymiskeinot ja vaikka välillä ryvetään ihan huolella, niin osaan nousta sieltä ylös. Osaan ottaa apua toisilta, kun en yksin pääse.


Jos joku on nostanut itsetuntoa, niin tämä. En olisi silloin 2017 vuonna lääkärin edessä istuessa uskonut, että kuinka sitkeä olen, kuinka vahva olen. Siinä penkillä istui ihan eri ihminen, mitä minä olen nyt. Mutta jos en olisi koskaan tajunnut hakea itselle ja ongelmilleni apua, en olisi tässä tälläisenä ihmisenä.


Vaikka tuntuisi, että olisi ihan yksin, kukaan ei ymmärrä, ei saa yhteyttä toisiin yms, niin älä hylkää itseäsi, vaan lähde kuuntelemaa omia tarpeitasi ja rajojasi. Haluan rohkasta juuri sinua ottamaan härkää sarvista ja käsittelemää omia asioita, vaikka se tuntuisi todella vaikeelta. Sitähän se on – vaikeeta. Mutta se palkitaan aina! Se palkinto on suurin, mitä voi saada. Se on vapaus, aito turva ja rakkaus.


Terveisiä muuten Rukalta! Ihanaa nähdä vihdoin lunta ja monen vuoden jälkeen laskettelua näissä rinteissä, jossa olen opetellut mm lautailemaan.

kuolema suru

surun käsittelyä nukkuessa

Maaliskuu kolkuttelee ja alitajunta sen kyllä tiedostaa erittäin hyvin. Viime vuonna maaliskuun odottaminen vei minut aika pohjalle, toisaaltaan Mikon syntymä- ja kuolinpäivät eivät olleetkaan niin pahoja, mitä etukäteen pelkäsin. 


Kuitenkin pelkään, että menen taas ihan pohjalle. Näen nimittäin unia, joihin liittyy se tuska, kipu ja ahdistus. Uni on minulle ihan äärettömän tärkeä ja jos en siitä pidä huolta, niin sitten se kostautuu aika rankalla kädelläkin. Tälläiset unet eivät vie hyvinvointia tietyllä tavalla eteenpäin, koska uneni jäävät lyhkäisemmäksi ja heikompilaatuisemmaksi. 


Toisaaltaan olen kiitollinen, että pystyn nukkuessa käsittelemää asioita. Jos tänäkin vuona kävisi niin, että nuo päivät eivät olekkaan niin pahoja, koska olen etukäteen käynyt kaiken läpi. Lisäksi onneksi pystyn myös nykyään kääntämään unet päivän mittaan ahdistavasta positiiviseen ja iltaisin on kiitollinen mieli siitä, mitä kaikkea olen saanut.

adhd hyvinvointi

adhd lääkkeen positiivinen vaikutus

Olen niin super kiitollinen mun lääkkelle, koska ekaa kertaa elämässäni kykenen syömää säännöllisesti. Olen luullut, että nälkäkeskukseni ei toimi lainkaan, mutta kyllä se toimii.


Lääkkeetöminä päivinä mun aivot eivät reagoi nälän tunteeseen. Saattaa tulla sellainen olo, että on nälkä, mutta ei tule mitää käskyä syömään menemisestä. Näin ollen saattaa mennä neljä tuntia (ellei joku ruoka himota valtavasti), jotta reagoin edes vähän nälkää ja kaksi tuntia siitä, että tulee ensimmäinen käsky mennä syömää.


Olen psykologini kanssa miettinyt, että miksi näin. Tosin tarkkaa vastausta tuskin ikinä saan tietää, mutta hyvin luultavasti huono tarkkaavaisuus ja toiminnanohjaus ottavat niin paljon signaaleja ympäriltä, että eivät enää jaksa reagoida nälän tunteeseen.


Lääkkeellisinä päivinä jo kahden tunnin päästä syömisestä alan tuntea heikkoa oloa ja tarvetta syödä. Vaikka olisikin vaikeuksia kävellä jääkaapille ja ottaa ruokaa, niin siihen ei parin tunnin prosessia, vaan runt 15min.


Tämähän tarkoittaa myös sitä, että kokkailen (ja rahaa säästyy) enemmän, koska tiedostan nälän ja siinä vaiheessa kun se nälkä tulee, niin se ei ole huutava. Voin siis valmistaa vaikka pitkän kaavan mukaan. Lääkkeettöminä päivinä nälän iskiessä kunnolla tajuntaan on ruokaa saatava heti ja usein se ei ole sitten lainkaan monipuolista.


Vasta nyt huomaan, kuinka tärkeää se ruoka minulle on. Kuinka paljon ruoka vaikka vaikuttaa mieleen. Kuitenkin lääkkeettöminä päivinä unohdan ruuan, ellei joku ole kanssani samassa tilassa ohjaamassa toimintaani.


Tässä vaiheessa moni ehdottaa minulle herätyskellon käyttämistä, mutta muistutukset eivät toimi minulla. Saatan unohtaa syömisen sillä sekuntilla, kun sammutan herätyksen. Toinen yleinen on, että menen keittiöön ja alan miettimää, miksi tulin tänne ja käännyn takaisin.


Ymmärrätte varmaankin, miksi olen niin kiitollinen tästä lääkkeen tuomasta muutoksesta.

hyvinvointi

miksi en ole postaillut?

Ei ole tullut postailtua tänne, vaikka minulla on useampi postaus valmiina. On ollut niin menoa ja meininkiä ja niiden ulkopuolella sit on ollut totaallisia out tiloja, joten en ole vain ollu kykeneväinen julkaisemaan mitää.


Tarkoitus kuitenkin on jatkaa blogin pitämistä, mutta en halua julkaista väkisin. Viime aikoina on tullut keskusteltua paljon rajoista muutaman ihmisen kanssa ja haluan pitää rajani myös hyvinvointini suhteen. Blogipostaukset eivät mene sen edelle. 


Eilen kävin pitkästä aikaa uimassa klooripitoisessa vedessä. Lapsena minulle tuli kloorista hyvin herkästi pää kipeäksi. Riitti vain kävellä vaikka klooristen uikkareiden ohi. Olen huomannut, että se on hälvennyt näiden vuosien aikana ja eilen sitten kävin uimassa Allas sea poolilla – oli aivan ihanaa. Nautin niin paljon pimeästä ja valoista, lisäksi minulla oli mukana todella hyvää seuraa. 


Viettäkää ihana sunnuntai! Minä vietän tämän päivän vielä ystävieni seurassa.


ps. muistakaa käydä kuuntelemassa meidän podcastia, jos ette ole vielä käyneet. Kaksi jaksoa tullut jo ulos ja löydät Pintaa syvemmältä podcastin Spotify:stä tai Apple podcastista.