kuolema

Ajatteletko kuolemaa useinkin? ​

Tuon kysymyksen olen kuullut muutamaan otteeseen. Ajattelin nyt vähän pohtia asiaa teille. 


Ennen en miettinyt kuolemaa kovinkaan usein. Kyllähän joskus tiedostin elämän rajallisuuden, mutta ei se kuitenkaan vaikuttanut millään tavalla toimintatapoihini. Kuolema ei ole koskaan oikein ahdistanut hirveästi minua, vaan se on ollut aika neutraali asia. Toki elin tulevaisuudelle ja siksi joskus ajattelin, että olisi surkeaa, jos en saisi kokea kaikkia niitä asioita, joita haluan. Minulla on kuitenkin vuosia ollut sellainen olo, että tulen kuolemaan nuorena. En tiedä, mistä olen tuon ajatuksen saanut päähäni. Olen tuon olon takia aikaisemmin suunnitellut esim hautajaisiani. Nyt kuitenkin Mikon kuoleman jälkeen olen alkanut kirjoittamaan asioita ylös. Sellaisia asioita, jotka helpottavat omaisiani siinä hetkessä, kun olen kuollut. Säännöllisin väliajoin tulee joku asia mieleen, jonka sitten kirjoitan listaani. 


Kuolema kuitenkin muutti paljon, ja siitä tuli jopa positiivinen asia. Ajatellessani kuolemaa tunnen levollisuutta, vain äärimmäisen harvoin se tuottaa negatiivisia tunteita. Kuolema on koko ajan takaraivossa, ja tiedostan sen, vaikka en sitä ajattele. Kuolema vaikuttaa paljon käyttäytymiseeni ja ajatusmalleihini. Esimerkiksi tiedostan, että joka kerta lopettaessani puhelun tai viestittelyn jonkun kanssa, se voi olla viimeinen kerta. Tästä syystä minun on pakko selvittää asiat heti, keskustella syvällisesti tai saada tietää joku asia juuri nyt, koska välttämättä ei tule toista tilaisuutta. En pysty lykkäämään tiettyjä asioita lainkaan, mikä on aiheuttanut ongelmia, koska monet eivät ajattele asiasta samalla tavalla kuin minä – ei kaikilla ole tarvetta hoitaa asioita nyt, vaan he lykkäävät asioita tulevaisuuteen. Välillä minulla on ollut todella tuskallinen olo, kun yritän kunnioittaa toista, mutta samaan aikaan sisälläni on tunne, että asia pitää hoitaa heti pois alta, koska minä tai toinen voi kuolla millä hetkellä hyvänsä.


Iltaisin ajattelen kuolemaa ehkä kaikkein eniten, koska sängyssä on hyvä rauhoittua ja pohtia ajan kanssa. Jos minua ahdistaa, syke on korkealla sekä pitäisi saada unen päästä kiinni, niin ajattelen usein omaa kuolemaa. Tämä saattaa muista tuntua todella sairaalta, mutta se todellakin rauhoittaa minua. Mielestäni kuoleman jälkeen on pakko olla jotain autuutta ja levollisuutta, ja siksi näiden ajatteleminen auttaa nukahtamaan. Ajattelen kuolemaa tietoisesti myös silloin, kun minulla on tosi huono päivä. Saatan ajatella, että kuolleena kaikki olisi niin paljon helpompaa ja olisi ihana olla kuollut. Kuitenkaan en pystyisi tekemään itselleni mitään sellaista, joka riistäisi minulta hengen. 


Ajattelenko sitten Mikon kuolemaa useinkin? En ajattele. Se on aihealue, jota pyrin välttelemään. Jos alan muistella kuolinhetkeä ympäröiviä päiviä, minulle tulee vain äärettömän huono olo ja tuska valtaa kehoni. Lisäksi alan miettiä, mitä olisin voinut tehdä toisin, jotta Mikko eläisi. Siksi teen oman hyvinvointini kannalta kaikkeni, jotta en alkaisi miettimään niitä hetkiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *