adhd

toiminnanohjauksen vaikeudet – testit

Olen puhunut moneen otteeseen minun vaikeasta toiminnanohjauksesta. Kaikillahan adhd:lla toiminnanohjaus ei ole lainkaan näin paha, mutta en tiedä yhtäkään adhd:ta jolla ei olisi tällä alueella vaikeuksia.


”Miksi et vaa voi tehdä?” ”Pitääkö olla aina vain laiska?” ”Etkö voisi edes yrittää?” Ja muut vastaavat kysymykset ovat erittäin kuultuja ihmisten suusta, jotkan eivät pysty samaistumaa tai ymmärtää näitä ongelmia.


Olin pitänyt iteäni laiskana. Jos joku tilanne alkoi tulla haasteelliseksi, niin luovutin – oli homma mikä tahansa. Alkaahan sitä uskomaan muiden puheisiin, koska en ymmärtänyt miksi toimin näin. Miksi kehooni tulee ihan hirveön epämiellyttävä olo, kun yritän tehdä jotain, mutta en pysty?


Neurologisista testeistä sain vastauksen. Minulta puuttuu kyky käynnistyä tilanteissa, jotka eivät ole sillä hetkellä todella innostavia tai akuutteja esim kova nälkä.


Mitä testeissä sitten oli? Toiminnanohjausta testattiin mm niin, että piti laskea järjestyksessä numeroita alhaalta ylöspäin ja ylhäältä alaspäin esim kolmesta sadasta. Numeroiden lasku onnistui ihan helposti. Mutta kun minun piti alkaa samalla ympyröimää kuvia, lakkasin toimimasta. Sillä hetkellä todella yritin ihan hirveästi, mutta en pystynyt. Koko homma alkoi käymää sen verran rankaksi, että aloin vain nauramaan. Vasta kun tutkija alkoi laskemaa numeroja kanssani, pystyin alkaa laskemaa numeroita ja pystyin ympyröimää vain muutaman kuvion.


Homma meni niin huonosti, että seuraavalla kerralla uudestaa. Tällä kertaa ei enää naurattanut, vaan alkoi itkettämää. Tajusin siinä penkillä ongelmani suuruuden. Minulta puuttuu joku nappi, en kykene toimimaa, jos joku ei minua ohjaa.


Tämä selittää esimerkiksi sen, miksi tiskaaminen on minulle vaikeaa. Päätöksenteko + toiminta = kaksi asiaa samaa aikaa. En kykene tarttumaa yhteenkään astiaan, koska niitä on liikaa altaassa. Koko kroppaa tulee inhottava olo. Helpompi vain kääntyä ja jättää tekemättä. Arjessa homma menee niin, että kun tietty astia on loppu, niin siinä tulee käsky, mistä astiasta pitää aloittaa ja sitten pystyn tiskata normaalisti. Mutta esimerkiksi Mikon kanssa helpotti, että hän sano, että alota tuosta. Tiskikone on muuten ollut minun pelastus ja se on oltava seuraavissakin kodeissa.


Tiedän, että tätä on todella vaikee ymmärtää. Miksi jopa sohvalta nouseminen voi olla jo niin vaikeaa. Ymmärrän, että homma näyttää ulospäin laiskuudelta, ymmärrän että muita oma toiminta saattaa turhauttaa.


Neurologiset testit olivat itselle henkisesti todella tärkeät. Tiedän nyt, miksi toimin niinkuin toimin. Tiedän myös, että miksi toisen kanssa on arki niin paljon helpompaa, kun toinen tietämättäkin ohjaa minua esim ajattelemalla ääneen ”olisikohan aika syödä tai pitäisköhän siivota”.

adhd hyvinvointi kuolema podcast psykologia

en tarvitse enää terapiaa

2017 vuonna aloitin muutaman kuukauden jakson, jossa tarkasteltiin minkälaista psykoterapiaa tarvitsen, koska tarve oli suht akuutti puhumisen vaikeuden takia.


Minulla tulikin muutto Kuopiosta Helsinkiin ja koko homma alkoi alusta, mutta selvisikin minun adhd, jonka takia psykoterapiaan hakeutuminen keskeytyi. En kuulemma saisi myönteistä päätöstä psykoterapiaa, jos neurologiset testit ovat kesken. Mutta niin vain kävi, että Mikko kuoli 2018 ja psykoterapian tarve kasvoi entisestään.


Adhd kuntoutus alkoi 2019 vuoden alussa ja sain psykologin, jonka kanssa kävimme adhd juttuja läpi, mutta myös esimerkiksi surua. Tänä vuonna minulle ilmoitettiin, että olen niin kykeneväinen käsittelemää asioitani, että en ole lainkaan terapian tarpeessa, joten adhd kuntoutus tuolla puolella päättyy.


Olin suoraan sanottuna aika äimistynyt ja myös älyttömän ylpeä itsestäni, että olen osannut käytönnössä ”yksin” kehittää itseäni sen verran paljon, että tarve psykoterapiaa loppui ja psykologillekkaan ei ole enää tarvetta.


Enhän minä tätä matkaa ole yksin käynyt, vaan mukana on ollut valtava määrä eri podcastejä, kirjoja, lukuisia keskusteluja tuttujen ja tuntemattomien kanssa, blogeja… Erityisen ylpeä olen siitä, että olen osannut hyödyntää psykologista joustavuutta näiden oppien parissa, olen osannut peilata asioita itseeni, vaikka se asia ei ole koskettanut suoranaisesti minua.


Se tie, mitä olen käynyt, ei ole ollut mikää helppo. Paskaa suoraan sanottuna. Tästä kaikesta olen noussut, olen oppinut löytämää ne selviytymiskeinot ja vaikka välillä ryvetään ihan huolella, niin osaan nousta sieltä ylös. Osaan ottaa apua toisilta, kun en yksin pääse.


Jos joku on nostanut itsetuntoa, niin tämä. En olisi silloin 2017 vuonna lääkärin edessä istuessa uskonut, että kuinka sitkeä olen, kuinka vahva olen. Siinä penkillä istui ihan eri ihminen, mitä minä olen nyt. Mutta jos en olisi koskaan tajunnut hakea itselle ja ongelmilleni apua, en olisi tässä tälläisenä ihmisenä.


Vaikka tuntuisi, että olisi ihan yksin, kukaan ei ymmärrä, ei saa yhteyttä toisiin yms, niin älä hylkää itseäsi, vaan lähde kuuntelemaa omia tarpeitasi ja rajojasi. Haluan rohkasta juuri sinua ottamaan härkää sarvista ja käsittelemää omia asioita, vaikka se tuntuisi todella vaikeelta. Sitähän se on – vaikeeta. Mutta se palkitaan aina! Se palkinto on suurin, mitä voi saada. Se on vapaus, aito turva ja rakkaus.


Terveisiä muuten Rukalta! Ihanaa nähdä vihdoin lunta ja monen vuoden jälkeen laskettelua näissä rinteissä, jossa olen opetellut mm lautailemaan.

adhd hyvinvointi

adhd lääkkeen positiivinen vaikutus

Olen niin super kiitollinen mun lääkkelle, koska ekaa kertaa elämässäni kykenen syömää säännöllisesti. Olen luullut, että nälkäkeskukseni ei toimi lainkaan, mutta kyllä se toimii.


Lääkkeetöminä päivinä mun aivot eivät reagoi nälän tunteeseen. Saattaa tulla sellainen olo, että on nälkä, mutta ei tule mitää käskyä syömään menemisestä. Näin ollen saattaa mennä neljä tuntia (ellei joku ruoka himota valtavasti), jotta reagoin edes vähän nälkää ja kaksi tuntia siitä, että tulee ensimmäinen käsky mennä syömää.


Olen psykologini kanssa miettinyt, että miksi näin. Tosin tarkkaa vastausta tuskin ikinä saan tietää, mutta hyvin luultavasti huono tarkkaavaisuus ja toiminnanohjaus ottavat niin paljon signaaleja ympäriltä, että eivät enää jaksa reagoida nälän tunteeseen.


Lääkkeellisinä päivinä jo kahden tunnin päästä syömisestä alan tuntea heikkoa oloa ja tarvetta syödä. Vaikka olisikin vaikeuksia kävellä jääkaapille ja ottaa ruokaa, niin siihen ei parin tunnin prosessia, vaan runt 15min.


Tämähän tarkoittaa myös sitä, että kokkailen (ja rahaa säästyy) enemmän, koska tiedostan nälän ja siinä vaiheessa kun se nälkä tulee, niin se ei ole huutava. Voin siis valmistaa vaikka pitkän kaavan mukaan. Lääkkeettöminä päivinä nälän iskiessä kunnolla tajuntaan on ruokaa saatava heti ja usein se ei ole sitten lainkaan monipuolista.


Vasta nyt huomaan, kuinka tärkeää se ruoka minulle on. Kuinka paljon ruoka vaikka vaikuttaa mieleen. Kuitenkin lääkkeettöminä päivinä unohdan ruuan, ellei joku ole kanssani samassa tilassa ohjaamassa toimintaani.


Tässä vaiheessa moni ehdottaa minulle herätyskellon käyttämistä, mutta muistutukset eivät toimi minulla. Saatan unohtaa syömisen sillä sekuntilla, kun sammutan herätyksen. Toinen yleinen on, että menen keittiöön ja alan miettimää, miksi tulin tänne ja käännyn takaisin.


Ymmärrätte varmaankin, miksi olen niin kiitollinen tästä lääkkeen tuomasta muutoksesta.

adhd

minä ja huumeet

Mietin, että olisin tehnyt postauksen asioista, jotka toimivat adhd:eilla eri tavoin kuin nenteillä. Kun aloin miettimää suhdetta huumeisiin, niin juttua päässä alkoi pyörimään sillä tahdilla, että päätin tehdä aiheesta oman postauksen.


Kuten olen aiemmin jo maininnut, niin adhd:n palkkiojärjestelmä toimii eri tavalla kuin nenteillä. Monesti asia pitää olla ”äärimmäistä”, jotta siitä saa kunnon stimulointia. Tämän takia adhd usein harrastaa extreme urheilulajeja tai muuta, jossa on isot riskit. Nämä stimuloivat niin ihanasti ja sitä haluaa vain lisää ja lisää.


Muistan sen hetken, kun istuin yläasteella pulpetin ääressä ja luin paperista huumeista ja mitä ne saavat aikaa. Hallusinaatioita, nälättömyyttä, voi valvoa vuorokausia putkeen… Ympärillä kuulin kauhisteluita ja itse olin ihan fiiliksissä. Miten siistiä, mä tarvitsen tätä. Musta tuntui, että mun aivot alkoivat siinä hetkessä huutamaan huumeita.


Se kiehtoi, ne tarinat kiehtoi, jännitys keihtoi, rikollinen elämä kiehtoi. Kiehtoo edelleen, vaikka se maailma on jotain, mihin en ikinä halua joutua. Ehkä sen takia kuuntelen niin paljon rikospodcastejä purkaakseen tätä rikollisuuden viehätystä ja onneksi olen osannut kanavoida sen näin.


Lähdin jossain vaiheessa selvittämää, mitä se huumemaailma oikeasti on ja ihmettelin, että miksi sitä todellisuutta ei tuotu huumevalistuksessa esiin. Kuinka moni adhd olisi säästynyt huumeilta? Tiesittekö, että arviolta 70% narkkareista on adhd joko diagnoosilla tai ilman? Minun reaktio huumeisiin ei ole siis poikkeus ja tätä asiaa ollaa käsitelty ihan adhd kuntoutuksessakin.


Onneksi itselläni on usko, joka on suojannut ja monesti mietin, että missä olisinkaan ilman uskoa. En yhtää ihmettelisi sitä, että olisin vähintään kokeillut huumeita. En ihmettelisi sitä, että olisin kodittomana kadulla riippuvaisena. Onneksi minulla on kykyä käsitellä asioitani, jotta pysyn turvallisilla vesillä. Ymmärrän kuitenkin erittäin hyvin heitä, jotka ovat joutuneet huumeiden ohjaamalle tielle.


Olen pyrkinyt julkaisemaan postauksen aina tiistaisin, mutta tiistai on yksi viikon kiireisimmistä päivistä ollut. Ensin aamulla koodaamaan ja sen jälkeen töihin. Päivälle kertyy tunteja ihan kohtalaisen hyvin. Sen takia ajattelin alkaa julkaisemaan aina postauksia maanantaisin, koska saan rauhassa kotona julkaista, eikä tarvitse metrossa kännykällä alkaa tekemää postauksia. Ensi maanantaihin siis, silloin kerron surutyön päättömyydestä. Mitä käyn läpi parhaillaan. Perjantaisin julkaisen instagramissani kirjasuosituksia ja tallennan ne kohokohtiin.

adhd

“oot ihan hullu kuski” – ahdh-lääkkeet muuttivat ajamisen

Lääkesarja jatkuu ja käsitelläänpäs autolla ajoa (ei kyydissä istumista). Minähän olen ajokortin saamisen jälkeen ollut ihan sydän sykkyrällä, kun olen auton kyydissä. Ihmiset katsoo maisemia, säätää lämmittimiä ja katsoo vierustoveria keskustellessaan hänelle. 



Syy tähän on se, että olen luullut minun olevan normaali. Kun katson maisemia/keskustelukaveria, niin aivot katsoo maisemia, ei aja autoa. Jos räplään radioo ym, niin näen vain radion. En ole tiennyt, että normaalisti ihmisten aivot tiedostaa koko ajan ajavansa autoa, vaikka katsoisi maisemia. Tai esimerkiksi kaikillahan käy niin, että ajaa paikkasta a paikkaan b ja miettii paikassa c, että miten ihmeessä olen päättynyt tänne. 



Sain myös puoltoista vuotta sitten tietää, että normaalisti vastaantulevat autot (kovemmassa vauhdissa) nähdään autoina, eikä möykkyinä, jotka muistuttaa jotenkin autoja. Olin ihan järkyttyny, kun kuulin tämän ja tätäkään en olis saanut tietää, jos yksi henkilö ei olis ihmetellyt tätä asiaa facessa, että lääkkeiden ansiosta vastaantulevat autot ovat autoja. Ohituskaistat ynnä muut näyttää realistisemman pituisilta, seinät seiniltä ym.


Kun ensimmäisen kerran ajoin lääkkeiden alaisena, niin olin äimistynyt. En ole nähnyt ikinä niin paljon liikennemerkkejä. Kadunvierustathan on täynnä niitä. Mun aivot ei mene sekasin pyyhkijöistä. Kun katsoin sivulle maisemia, tiedostin ajavan autoa. Ja on muutenkin todella outoa, että pystyn havannoimaa risteyksessä niin hyvin ne liikennemerkit, valot, kävelijät, muut autot…


Tuon ensimmäisen kerran jälkeen ymmärsin, että miksi ihmiset ovat kommentoineet minun ajamista niinkuin on kommentoinut. Miksi olen kokenut, että väsyneenä en voi hypätä auton rattiin, jos haluan olla vähänkään vastuullinen. Nykyään en siis enää aja ilman lääkkeitä. 


Haluan vielä sanoa sen, että tämä on minun adhd ja ajaminen on tälläistä, koska mun tarkkaavaisuus on niin huono. On myös adhd muotoja, joilla tarkkaavaisuus on täysin normaali ja moni adhd ajaa työkseen taksia.

adhd

kuinka adhd-lääke avasi uuden maailman

En edes tiedä, mistä alottaisin, kun kyseessä on adhd lääkkeen vaikutus. Olen jo tovin syönyt lääkettä, joka toimii. Minun maailmahan on auennut ja ensimmäistä kertaa olen pystynyt tekemää asioita, jotka monelle on ihan arkipäivää. Tulen tästä aiheesta tekemään useamman postauksen. Tässä tulee ensimmäinen.


Minullahan on vaikea tarkkaavaisuus ja toiminnanohjaus ne isoimmat ongelmat. Toisin sanoen minun elämässä ei ole ollut kovin montaa minulle suotuisaa ympäristöä ja olen vain taistellut kaikkea vastaan selvitäkseen. Musiikin opiskelu onnistu, koska se oli niin pitkälti treenikopissa treenaamista ja opettajan kanssa kahdessa opiskelua. Mutta kun tilaan tuli yksikin ihminen lisää tai melua ympärillä, niin aivot vain lagasi.


On ihan uskomatonta, että tämän tasoisia ongelmia ei ole enää lääkkeen vaikutuksen alaisena. Kurssilla jaksan keskittyä pidempää kuin viisi minuuttia. Pystyn tekemää asioita, jos musikki soi, koska aikaisemmin musiikki on lamauttanut. Kerran havahduin siihen, että minähän puhun (vaikkakin vähän) ja kaiken lisäksi puhumisen jälkeen en ole ihan pasmat sekaisin. Tätä ei ole varmaan tapahtunut ikinä elämässäni, jos mun on pitänyt kunnolla keskittyä asiaan.


Normaalisti, jos tulee vaikeampi kohta eteen, tulee tosi epämielyttävä olo (iho täynnä kusimuurahaisia -olo), jonka jälkeen minun on pitänyt aina siirtyä seuraavaan, koska muuten se olo menee niin sietämättömäksi. Tätä ei lääkkeiden alaisena tule ja nyt vaikean paikan tullessa googletan! Ja tämä on ihan käsittämätöntä.


Ja tässähän tämän asian suhteen ei ole vielä kaikki. Kun tulen himaan, en ole niin ylikuormittunut, että makaisin sängyssä ja yritän saada jotain aikaseksi aivot tiltillä huonolla menetyksellä. En ymmärrä, että miten esimerkiksi pyykinpesu voi olla näin helppoa. Kun tulen kotia, en nuku kahden tunnin päikkäreitä, vaan usein avaan koneen ja jatkan hommia. Läksyjen teko on mulle ollut aina hyvin haastavaa ja peruskoulun jälkeen ei ole tullut tehtyä kotona kovinkaan montaa kirjallisia tehtäviä (onneksi valitsin musiikin silloin). Eli tämäkin uutta, että teen kotona asioita ja onnistun, vaikka aikaisemminkin olisi halunnut, ei vain pystynyt.


Näiden muutoksien takia pystyn siirtymää seuraavaan vaiheeseen kuntoutuksessa, josta saan tietää myöhemmin.


Loppuun vielä, että lääkkeet ovat stimulaatteja ja kun lääkkeen teho loppuu (välillä pikku hiljaa ja välillä seinää), niin olen entisellään. Joskus pystyn loppupäivän toimimaan paremmin kuin normaalisti, koska aivot eivät ole niin ylikuormittuneet, mutta joskus lääkkeen loputtua menen niin piippuun, että en sitten teekkää mitää sen jälkeen. Lääkkeitä en syö viikonloppuisin, toki poikkeuksia on.