adhd hyvinvointi kuolema podcast psykologia

en tarvitse enää terapiaa

2017 vuonna aloitin muutaman kuukauden jakson, jossa tarkasteltiin minkälaista psykoterapiaa tarvitsen, koska tarve oli suht akuutti puhumisen vaikeuden takia.


Minulla tulikin muutto Kuopiosta Helsinkiin ja koko homma alkoi alusta, mutta selvisikin minun adhd, jonka takia psykoterapiaan hakeutuminen keskeytyi. En kuulemma saisi myönteistä päätöstä psykoterapiaa, jos neurologiset testit ovat kesken. Mutta niin vain kävi, että Mikko kuoli 2018 ja psykoterapian tarve kasvoi entisestään.


Adhd kuntoutus alkoi 2019 vuoden alussa ja sain psykologin, jonka kanssa kävimme adhd juttuja läpi, mutta myös esimerkiksi surua. Tänä vuonna minulle ilmoitettiin, että olen niin kykeneväinen käsittelemää asioitani, että en ole lainkaan terapian tarpeessa, joten adhd kuntoutus tuolla puolella päättyy.


Olin suoraan sanottuna aika äimistynyt ja myös älyttömän ylpeä itsestäni, että olen osannut käytönnössä ”yksin” kehittää itseäni sen verran paljon, että tarve psykoterapiaa loppui ja psykologillekkaan ei ole enää tarvetta.


Enhän minä tätä matkaa ole yksin käynyt, vaan mukana on ollut valtava määrä eri podcastejä, kirjoja, lukuisia keskusteluja tuttujen ja tuntemattomien kanssa, blogeja… Erityisen ylpeä olen siitä, että olen osannut hyödyntää psykologista joustavuutta näiden oppien parissa, olen osannut peilata asioita itseeni, vaikka se asia ei ole koskettanut suoranaisesti minua.


Se tie, mitä olen käynyt, ei ole ollut mikää helppo. Paskaa suoraan sanottuna. Tästä kaikesta olen noussut, olen oppinut löytämää ne selviytymiskeinot ja vaikka välillä ryvetään ihan huolella, niin osaan nousta sieltä ylös. Osaan ottaa apua toisilta, kun en yksin pääse.


Jos joku on nostanut itsetuntoa, niin tämä. En olisi silloin 2017 vuonna lääkärin edessä istuessa uskonut, että kuinka sitkeä olen, kuinka vahva olen. Siinä penkillä istui ihan eri ihminen, mitä minä olen nyt. Mutta jos en olisi koskaan tajunnut hakea itselle ja ongelmilleni apua, en olisi tässä tälläisenä ihmisenä.


Vaikka tuntuisi, että olisi ihan yksin, kukaan ei ymmärrä, ei saa yhteyttä toisiin yms, niin älä hylkää itseäsi, vaan lähde kuuntelemaa omia tarpeitasi ja rajojasi. Haluan rohkasta juuri sinua ottamaan härkää sarvista ja käsittelemää omia asioita, vaikka se tuntuisi todella vaikeelta. Sitähän se on – vaikeeta. Mutta se palkitaan aina! Se palkinto on suurin, mitä voi saada. Se on vapaus, aito turva ja rakkaus.


Terveisiä muuten Rukalta! Ihanaa nähdä vihdoin lunta ja monen vuoden jälkeen laskettelua näissä rinteissä, jossa olen opetellut mm lautailemaan.

adhd hyvinvointi

adhd lääkkeen positiivinen vaikutus

Olen niin super kiitollinen mun lääkkelle, koska ekaa kertaa elämässäni kykenen syömää säännöllisesti. Olen luullut, että nälkäkeskukseni ei toimi lainkaan, mutta kyllä se toimii.


Lääkkeetöminä päivinä mun aivot eivät reagoi nälän tunteeseen. Saattaa tulla sellainen olo, että on nälkä, mutta ei tule mitää käskyä syömään menemisestä. Näin ollen saattaa mennä neljä tuntia (ellei joku ruoka himota valtavasti), jotta reagoin edes vähän nälkää ja kaksi tuntia siitä, että tulee ensimmäinen käsky mennä syömää.


Olen psykologini kanssa miettinyt, että miksi näin. Tosin tarkkaa vastausta tuskin ikinä saan tietää, mutta hyvin luultavasti huono tarkkaavaisuus ja toiminnanohjaus ottavat niin paljon signaaleja ympäriltä, että eivät enää jaksa reagoida nälän tunteeseen.


Lääkkeellisinä päivinä jo kahden tunnin päästä syömisestä alan tuntea heikkoa oloa ja tarvetta syödä. Vaikka olisikin vaikeuksia kävellä jääkaapille ja ottaa ruokaa, niin siihen ei parin tunnin prosessia, vaan runt 15min.


Tämähän tarkoittaa myös sitä, että kokkailen (ja rahaa säästyy) enemmän, koska tiedostan nälän ja siinä vaiheessa kun se nälkä tulee, niin se ei ole huutava. Voin siis valmistaa vaikka pitkän kaavan mukaan. Lääkkeettöminä päivinä nälän iskiessä kunnolla tajuntaan on ruokaa saatava heti ja usein se ei ole sitten lainkaan monipuolista.


Vasta nyt huomaan, kuinka tärkeää se ruoka minulle on. Kuinka paljon ruoka vaikka vaikuttaa mieleen. Kuitenkin lääkkeettöminä päivinä unohdan ruuan, ellei joku ole kanssani samassa tilassa ohjaamassa toimintaani.


Tässä vaiheessa moni ehdottaa minulle herätyskellon käyttämistä, mutta muistutukset eivät toimi minulla. Saatan unohtaa syömisen sillä sekuntilla, kun sammutan herätyksen. Toinen yleinen on, että menen keittiöön ja alan miettimää, miksi tulin tänne ja käännyn takaisin.


Ymmärrätte varmaankin, miksi olen niin kiitollinen tästä lääkkeen tuomasta muutoksesta.

hyvinvointi

miksi en ole postaillut?

Ei ole tullut postailtua tänne, vaikka minulla on useampi postaus valmiina. On ollut niin menoa ja meininkiä ja niiden ulkopuolella sit on ollut totaallisia out tiloja, joten en ole vain ollu kykeneväinen julkaisemaan mitää.


Tarkoitus kuitenkin on jatkaa blogin pitämistä, mutta en halua julkaista väkisin. Viime aikoina on tullut keskusteltua paljon rajoista muutaman ihmisen kanssa ja haluan pitää rajani myös hyvinvointini suhteen. Blogipostaukset eivät mene sen edelle. 


Eilen kävin pitkästä aikaa uimassa klooripitoisessa vedessä. Lapsena minulle tuli kloorista hyvin herkästi pää kipeäksi. Riitti vain kävellä vaikka klooristen uikkareiden ohi. Olen huomannut, että se on hälvennyt näiden vuosien aikana ja eilen sitten kävin uimassa Allas sea poolilla – oli aivan ihanaa. Nautin niin paljon pimeästä ja valoista, lisäksi minulla oli mukana todella hyvää seuraa. 


Viettäkää ihana sunnuntai! Minä vietän tämän päivän vielä ystävieni seurassa.


ps. muistakaa käydä kuuntelemassa meidän podcastia, jos ette ole vielä käyneet. Kaksi jaksoa tullut jo ulos ja löydät Pintaa syvemmältä podcastin Spotify:stä tai Apple podcastista.

hyvinvointi ihmissuhteet kuolema psykologia

vuoden valaistumiset

Koen välillä sellaisia valaistumisen hetkiä, kun selvittelen kaiken maailman asioita. On aika kerätä joitain viime vuoden hetkiä, jotka ovat muuttaneet ajattelumaailmaani. Niitä on niin paljon, että en tule kaikkia mainitsemaan.


Mitä enemmän käsittelen asioitani, sen helpommaksi elämäni muuttuu. Sen paremmin pääsen vastoinkäymisistä yli.


Jos loukkaannun, niin loukkaannun siksi, että toisen sanat tai teot osuu minun arkaan paikkaan – asiaan, jota en ole käsitellyt. Vähän niinkuin tarjottimella seuraava käsittelyn kohde ja siihen kannattaa todellakin tarttua.

Nöyrän ja nöyristelyn sekä miellyttämisen ja mielistelyn välillä on iso ero. Nöyryyteen ja miellyttämiseen ihminen pystyy vasta sitten, kun kuuntelee omia tarpeita ja sisintä. Toimii niiden mukaa. Nöyristelyssä ja mielistelyssä ihminen talloo omien rajojen päälle sekä tukahduttaa tarpeitansa. Toiset rakentaa ihmistä, toiset myrkyttää.


Mitä enemmän puhun asioistani, sen helpompi on toisten ymmärtävät minua. Kun sanon rajoistani ääneen, niin toisten on helpompi kunnioittaa rajojani. Elämäni todellakin helpottuu tämän myötä.

Sanotaan, että paskimmasta paskimman parisuhteen saa toimivaksi ja molempien tarpeita täyttäväksi, jos molemmat keskittyvät omien asioiden/historian käsittelyyn mieluiten yksilöterapiassa sekä yhdessä käy vielä pariterapiassa. Tämä pätee myös ystävyyssuhteisiin ja sen olen saanut huomata. Kun ei ole enää yhteyttä tai luottamusta, niin kovalla työllä ja itseensä menemällä, raa’asti asioiden esiin ottamisella on suhde saatu paremmaksi, mitä ennen kriisiä. Muuten tuo ihan hirveästi voimavaroja elämää, kun tälläinen prosessi käyty läpi ja mitä se toi elämääni.


Säästämällä rahastoihin turvaan tulevaisuuttani ja mahdollistan unelmiani. Saan lisäksi ”ilmaista” rahaa korkoa korolle ilmiön takia. Kun motivoidun säästämisestä, se tulee mieleenä myös impulssikohtauksien aikana. Minulla on ollut paljon inpulssiivisuutta rahan kanssa, jonka takia olen laittanut itseni todella pulaa. Nyt pulassa ollaan oltu huomattavasti harvemmin itseni takia.


Minun ei kannata ostaa purjevenettä, vaan säästää rahaa vuokraamiseen. Halvemmalla pääsen, kun lennän vaikka Kroatiaan tai Kreikkaa ja purjehdin kolme viikkoa sielä. Pääsen halvemmalla ja helpommalla, vaikka teen näin vuosien ajan.

Olen ihan sairaan vahva ihminen. Mussa on sisua mennä eteenpäin, vaikka mitä paskaa tulisi eteen. Vahva minusta on tullut siksi, koska olen uskaltanut olla heikko ja apua tarvitseva. Minä selviydyn, minussa on sisäistä voimaa. Erityisesti Mikon kuolema on tehnyt minusta vahvemman ja nostanut itsetuntoani hirmuisesti, kun olen huomamnut sen vahvuuden, mitä en olisi välttämättä ilman kuolemaa huomannut. Ihminen kaivaa voimansa jostain selviytyäkseen seuraavaan hetkeen. Ja juuri silloin ihminen on kaikkein vahvin, vaikka monen mielestä se näyttääkin säälittävältä räpellykseltä.

hyvinvointi suru

surun tuoma stressi ja jouluun rauhoittuminen

Monella stressaa joulu, minulla joku asia, josta en ole lainkaan tietoinen. Ensin se alkoi pienestä, en edes kiinnittänyt siihen huomiota, koska oli isompia asioita käsiteltävänä. Sit se suureni ja suureni, ja nyt sitä ei voi olla huomaamatta.


Tilannetta on ihan mahdoton lähteä purkamaan, koska en tiedä missä jutun juuri on. Tiedän, että kyseessä on suru, mutta siihen se tietämys sitten jääkin.


Olen koko ajan tietoinen tästä, joku kalvaa jatkuvasti. Nyt se näkyy unissa ahdistuksena (päivisin ei onneksi ahdista), kropan jännityksestä nukkuessa, huonon unen takia väsymystä, itkukohtauksina arjessa, helposti kuormittuvuutena ja kroppakin alkaa pettämään.


Haluisin vain rauhaa ja onneksi tulee loma pian, mutta joulua en odota. Ei huvittaisi kohdata sitä hössötystä ja stressiä mitä se ihmisissä aiheuttaa. Haluaisin vain rauhaa, yhdessä oloa, eikä mitää ylimääräistä.


Psykologini kehoitti tuomaa ympärille sitä arvoa, minkä omistan nyt. Keskittyisin siihen omaa arvomaailmaan ja toisin sitä muille ihmisille. Miten en ollutkaan tajunnut tätä asiaa tämän surustressin seasta. Tuntuu, että sain taas pienen otteen, josta on hyvä päästä purkamaan tätä viikkoja kestänyttä tiedostomatonta surua.


Olen toki koko ajan käsitellyt surua, joka päivä, mutta kun koko ajan tulee uutta tällä rintamalla, niin tässä on ollu kova työ ja selvitys. Onneksi monia asioita olen pystynyt prosessoimaa ja olo on monilta osa-alueilta helpottunut todella paljon.


Mutta tälläistä minun surutyöhön. Työ ei ole loppunut, vaikka en ole sitä hirvesäti tuonut tänne blogiin. Onneksi osaan olla armollinen itselle ja antaa aikaa. Onneksi minulla on tämä kirjoittaminen, joka vie minua eteenpäin.


Toivontan rauhaa jouluvalmisteluihin ja toivottavasti pystytte keskittyä siihen oleelliseen!

hyvinvointi kuolema psykologia suru

negatiivisuus addiktoi ja antaa valheellista turvaa

Negatiivisuus ja stressi addiktoivat – olen omakohtaisesti tullut tästä tietoiseksi surun myötä, vaikka olen kokenut tätä addiktiota vuosia elämäni aikana. Suruhan tuottaa minulle edelleenkin hetkellisesti älyttömän kovaa stressiä ja tietyllä tavoin tasaisesti elän stressissä, varsinkin tiedostamattomassa stressissä. Suruun kuuluu myös negatiivisia tunteita ja välillä ne lähtee laajenemaan oikein kunnolla.


Joskus muistan lukeneeni, että masennus ja ahdistus on addiktiota. En silloin sitä allekirjoittanut, mutta mitä enemmän olen mennyt itseeni ja tullut tietoiseksi itsestäni sekä ottanut vastuuta omista ajatuksista, sanoista ja teoista, olen huomannut sen olevan totta. Tulen myöhemmin suosittelemaa nettikurssia sekä Instagramin puolella kirjaa, jotka erityisesti havahdutti tämän asian äärelle.


Oma elämä on helpottunut henkisesti aivan valtavasti, kun opin katkasemaa tuota addiktiokierrettä. Opin, mitkä asiat laukasee kierteen. Jos lähden vellomaan asioissa (huom ei käsittelemään) ja vaikka miettimää, että miksi Mikon piti kuolla, miksi ei soitettu apua, miksi miksi miksi… Se vie todella helposti syvälle ja alan saamaan siitä sairaalla tavalla tyydytystä, koska se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Olenhan elännyt siinä niin pitkää. Yli vuosi kuolemasta meni, kun tämän hoksasin.


Nyt olenkin keskittynyt kiitollisuuteen, joka on antanut sitä armollisuutta itseeni. Kiitollisuus on myös kasvattanu itsetuntoa todella paljon. Enää en osaa nähdä kuolemaa lainkaan negatiivisena tapahtumana elämässä, vaan uuden tuojana.


Tuon äskeisen voi ymmärtää väärin. Peruuttaisin Mikon kuoleman heti jos voisin ja ei viikkoa tai kahta mene, kun tekis mieli käydä kaivaa herra (tuhkat) sieltä maasta ylös ja herättää henkiin. Kuitenkin tuon kiitollisuuden kautta olen saanut käännettyä kaikki kokemukset vahvasti voitoksi.


Tiedostan edelleenkin, että olen henkisessä kasvussa vasta niin alussa, että minun on todella tehtävä töitä sen eteen, että en lipsu negatiivisuuden syövereihin. Syövereihin, joka aiheuttaa sitä vellomista sekä addiktoitumista, eikä fiksua asioiden käsittelyä ja eteenpäin menemistä.


Joka kerta, kun syvälle menee, aina aluksi sieltä on vaikea päästä pois. Onneksi pikku hiljaa sieltä pääsee nopeammin ja nopeammin ylös sekä huomaa kuinka paljon pidemmälle vie se, että ei vello ja kuinka paljon paremmin voin henkisesti.


Vapaus sekä sisäinen/henkinen turva ovat tavoittelemisen arvoisia ja itse aion toden teolla taistella addiktiota vastaa, joka on välillä niin vaikeeta. Se kuinka paljon oma elämä on jo muuttunut henkisesti parempaa, niin se antaa niin paljon motivaatiota jatkaa tällä tiellä. Tämä hekinen kasvu antaa niin paljon enemmän tyydytystä kuin stressiin addiktoituminen.