kuolema suru

puolitoista vuotta kuolemasta

Tasan puolitoista vuotta ja edelleenkin surutyötä on ihan mahdoton ennustaa. Tulee yllätyksiä, että miten näin ja noin. Suru on aaltoilevaa ja viime aikoina (ilmeisesti tämän päivä nostattaa tunteita pintaa) on tullut mieleen paljon kuoleman jälkeinen tuska. Myös pelkoa, että joku kuolee. Toki tuo pelon tunnekkin on hyvin aaltoilevaa. Mutta nyt minua yllättäneisiin asioihin. Olen töiden …

kuolema

milloin on oikea aika kuolla?

”Ei nuoren kuulu kuolla, hän kuoli liian aikaisin, elämä jäi kesken.” Nämä lauseet ovat varmaan monelle tuttuja. Olen sitä mieltä itse, että ei ole väärää ikää kuolla. Kerron nyt, miksi uskon näin. Jos ajattelet alun lauseiden tapaa, niin miksi näin? Oletko miettinyt, mitä kaikkea ajattelun takana on? Itse olen huomannut, että monesti ajatuksien takana on …

hyvinvointi ihmissuhteet kuolema

Kuolemasta seuraa elämä

Otsikon voi ymmärtää kahdella tapaa. Ensimmäinen tapa: kuoleman jälkeen seuraa uusi elämä taivaassa tai maan päällä toisessa hahmossa. En kuitenkaan tarkoita tätä, vaan sitä että kuoleman kanssa elämisestä saa elämän. Tämä ei ole minun keksimä juttu, mutta olen huomannut tämän olevan sataprosenttisesti totta. On parempi elää kuoleman varjossa, kuin kuolemattomuuden kuplassa. Olavi Virta Olen tuon …

kuolema suru

mitä uneni kertovat minulle

Olen aikaisemmin kertonutkin, että käsittelen surua nukkuessa. Joskus sitä miettii mistäköhän tämäkin uni kertoo. Mitä käsittelen unissa kaikkein eniten tällä hetkellä?  Unet kulkevat jaksottain. Keväällä näin paljon unia, jossa oltii Mikon kanssa viettämässä kesäpäivää. Nykyään näen paljon unia Mikon hautajaisista. Uniin liittyy niin paljon tunteita, että herään tuskaisee kuivaitkuun ja usein olen niin märkä hiestä, …

hyvinvointi ihmissuhteet kuolema suru

kuoleman helppous – kirje ystävälleni

Olen kirjoittanut postauksen siitä kuinka sureva on itsekäs. Tässä postauksessa tulee hyvin esille se, kuinka surun itsekkyys näkyy vielä yli vuodenkin jälkeen. Se ei ole nimittäin hävinnyt minnekkään. Kopioin suoraan tähän kirjeen, jonka aiemmin olen kirjoittanut ystävälleni avatakseen enemmän tunteitani. Minun ja ystäväni väliset henkilökohtaisuudet olen ottanut pois ja joitain kohtia tarkensin lisää. ~ Me …

kuolema suru

mitä kuuluu surutyölle?

Siitä on pitkä aika, kun viimeksi kerroin surutyöstäni. Vaikka taukoon olikin syynä blogin toimimattomuus, niin nyt kirjoittelen teille. Tällä hetkellä suren itseäni ja omia kokemuksia. Oma mieli palaa vuoden takaisiin juttuihin. Saatan itkeä sitä, että olen kokenut niitä tunteita, mitä olen kokenut. Itkeä sitä, että olen kokenut niitä kuolemasta seuranneita negatiivisia asioita.  Monet tapahtumat tuntuvat …