adhd hyvinvointi kuolema podcast psykologia

en tarvitse enää terapiaa

2017 vuonna aloitin muutaman kuukauden jakson, jossa tarkasteltiin minkälaista psykoterapiaa tarvitsen, koska tarve oli suht akuutti puhumisen vaikeuden takia.


Minulla tulikin muutto Kuopiosta Helsinkiin ja koko homma alkoi alusta, mutta selvisikin minun adhd, jonka takia psykoterapiaan hakeutuminen keskeytyi. En kuulemma saisi myönteistä päätöstä psykoterapiaa, jos neurologiset testit ovat kesken. Mutta niin vain kävi, että Mikko kuoli 2018 ja psykoterapian tarve kasvoi entisestään.


Adhd kuntoutus alkoi 2019 vuoden alussa ja sain psykologin, jonka kanssa kävimme adhd juttuja läpi, mutta myös esimerkiksi surua. Tänä vuonna minulle ilmoitettiin, että olen niin kykeneväinen käsittelemää asioitani, että en ole lainkaan terapian tarpeessa, joten adhd kuntoutus tuolla puolella päättyy.


Olin suoraan sanottuna aika äimistynyt ja myös älyttömän ylpeä itsestäni, että olen osannut käytönnössä ”yksin” kehittää itseäni sen verran paljon, että tarve psykoterapiaa loppui ja psykologillekkaan ei ole enää tarvetta.


Enhän minä tätä matkaa ole yksin käynyt, vaan mukana on ollut valtava määrä eri podcastejä, kirjoja, lukuisia keskusteluja tuttujen ja tuntemattomien kanssa, blogeja… Erityisen ylpeä olen siitä, että olen osannut hyödyntää psykologista joustavuutta näiden oppien parissa, olen osannut peilata asioita itseeni, vaikka se asia ei ole koskettanut suoranaisesti minua.


Se tie, mitä olen käynyt, ei ole ollut mikää helppo. Paskaa suoraan sanottuna. Tästä kaikesta olen noussut, olen oppinut löytämää ne selviytymiskeinot ja vaikka välillä ryvetään ihan huolella, niin osaan nousta sieltä ylös. Osaan ottaa apua toisilta, kun en yksin pääse.


Jos joku on nostanut itsetuntoa, niin tämä. En olisi silloin 2017 vuonna lääkärin edessä istuessa uskonut, että kuinka sitkeä olen, kuinka vahva olen. Siinä penkillä istui ihan eri ihminen, mitä minä olen nyt. Mutta jos en olisi koskaan tajunnut hakea itselle ja ongelmilleni apua, en olisi tässä tälläisenä ihmisenä.


Vaikka tuntuisi, että olisi ihan yksin, kukaan ei ymmärrä, ei saa yhteyttä toisiin yms, niin älä hylkää itseäsi, vaan lähde kuuntelemaa omia tarpeitasi ja rajojasi. Haluan rohkasta juuri sinua ottamaan härkää sarvista ja käsittelemää omia asioita, vaikka se tuntuisi todella vaikeelta. Sitähän se on – vaikeeta. Mutta se palkitaan aina! Se palkinto on suurin, mitä voi saada. Se on vapaus, aito turva ja rakkaus.


Terveisiä muuten Rukalta! Ihanaa nähdä vihdoin lunta ja monen vuoden jälkeen laskettelua näissä rinteissä, jossa olen opetellut mm lautailemaan.

hyvinvointi ihmissuhteet kuolema psykologia

vuoden valaistumiset

Koen välillä sellaisia valaistumisen hetkiä, kun selvittelen kaiken maailman asioita. On aika kerätä joitain viime vuoden hetkiä, jotka ovat muuttaneet ajattelumaailmaani. Niitä on niin paljon, että en tule kaikkia mainitsemaan.


Mitä enemmän käsittelen asioitani, sen helpommaksi elämäni muuttuu. Sen paremmin pääsen vastoinkäymisistä yli.


Jos loukkaannun, niin loukkaannun siksi, että toisen sanat tai teot osuu minun arkaan paikkaan – asiaan, jota en ole käsitellyt. Vähän niinkuin tarjottimella seuraava käsittelyn kohde ja siihen kannattaa todellakin tarttua.

Nöyrän ja nöyristelyn sekä miellyttämisen ja mielistelyn välillä on iso ero. Nöyryyteen ja miellyttämiseen ihminen pystyy vasta sitten, kun kuuntelee omia tarpeita ja sisintä. Toimii niiden mukaa. Nöyristelyssä ja mielistelyssä ihminen talloo omien rajojen päälle sekä tukahduttaa tarpeitansa. Toiset rakentaa ihmistä, toiset myrkyttää.


Mitä enemmän puhun asioistani, sen helpompi on toisten ymmärtävät minua. Kun sanon rajoistani ääneen, niin toisten on helpompi kunnioittaa rajojani. Elämäni todellakin helpottuu tämän myötä.

Sanotaan, että paskimmasta paskimman parisuhteen saa toimivaksi ja molempien tarpeita täyttäväksi, jos molemmat keskittyvät omien asioiden/historian käsittelyyn mieluiten yksilöterapiassa sekä yhdessä käy vielä pariterapiassa. Tämä pätee myös ystävyyssuhteisiin ja sen olen saanut huomata. Kun ei ole enää yhteyttä tai luottamusta, niin kovalla työllä ja itseensä menemällä, raa’asti asioiden esiin ottamisella on suhde saatu paremmaksi, mitä ennen kriisiä. Muuten tuo ihan hirveästi voimavaroja elämää, kun tälläinen prosessi käyty läpi ja mitä se toi elämääni.


Säästämällä rahastoihin turvaan tulevaisuuttani ja mahdollistan unelmiani. Saan lisäksi ”ilmaista” rahaa korkoa korolle ilmiön takia. Kun motivoidun säästämisestä, se tulee mieleenä myös impulssikohtauksien aikana. Minulla on ollut paljon inpulssiivisuutta rahan kanssa, jonka takia olen laittanut itseni todella pulaa. Nyt pulassa ollaan oltu huomattavasti harvemmin itseni takia.


Minun ei kannata ostaa purjevenettä, vaan säästää rahaa vuokraamiseen. Halvemmalla pääsen, kun lennän vaikka Kroatiaan tai Kreikkaa ja purjehdin kolme viikkoa sielä. Pääsen halvemmalla ja helpommalla, vaikka teen näin vuosien ajan.

Olen ihan sairaan vahva ihminen. Mussa on sisua mennä eteenpäin, vaikka mitä paskaa tulisi eteen. Vahva minusta on tullut siksi, koska olen uskaltanut olla heikko ja apua tarvitseva. Minä selviydyn, minussa on sisäistä voimaa. Erityisesti Mikon kuolema on tehnyt minusta vahvemman ja nostanut itsetuntoani hirmuisesti, kun olen huomamnut sen vahvuuden, mitä en olisi välttämättä ilman kuolemaa huomannut. Ihminen kaivaa voimansa jostain selviytyäkseen seuraavaan hetkeen. Ja juuri silloin ihminen on kaikkein vahvin, vaikka monen mielestä se näyttääkin säälittävältä räpellykseltä.

hyvinvointi kuolema psykologia suru

negatiivisuus addiktoi ja antaa valheellista turvaa

Negatiivisuus ja stressi addiktoivat – olen omakohtaisesti tullut tästä tietoiseksi surun myötä, vaikka olen kokenut tätä addiktiota vuosia elämäni aikana. Suruhan tuottaa minulle edelleenkin hetkellisesti älyttömän kovaa stressiä ja tietyllä tavoin tasaisesti elän stressissä, varsinkin tiedostamattomassa stressissä. Suruun kuuluu myös negatiivisia tunteita ja välillä ne lähtee laajenemaan oikein kunnolla.


Joskus muistan lukeneeni, että masennus ja ahdistus on addiktiota. En silloin sitä allekirjoittanut, mutta mitä enemmän olen mennyt itseeni ja tullut tietoiseksi itsestäni sekä ottanut vastuuta omista ajatuksista, sanoista ja teoista, olen huomannut sen olevan totta. Tulen myöhemmin suosittelemaa nettikurssia sekä Instagramin puolella kirjaa, jotka erityisesti havahdutti tämän asian äärelle.


Oma elämä on helpottunut henkisesti aivan valtavasti, kun opin katkasemaa tuota addiktiokierrettä. Opin, mitkä asiat laukasee kierteen. Jos lähden vellomaan asioissa (huom ei käsittelemään) ja vaikka miettimää, että miksi Mikon piti kuolla, miksi ei soitettu apua, miksi miksi miksi… Se vie todella helposti syvälle ja alan saamaan siitä sairaalla tavalla tyydytystä, koska se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Olenhan elännyt siinä niin pitkää. Yli vuosi kuolemasta meni, kun tämän hoksasin.


Nyt olenkin keskittynyt kiitollisuuteen, joka on antanut sitä armollisuutta itseeni. Kiitollisuus on myös kasvattanu itsetuntoa todella paljon. Enää en osaa nähdä kuolemaa lainkaan negatiivisena tapahtumana elämässä, vaan uuden tuojana.


Tuon äskeisen voi ymmärtää väärin. Peruuttaisin Mikon kuoleman heti jos voisin ja ei viikkoa tai kahta mene, kun tekis mieli käydä kaivaa herra (tuhkat) sieltä maasta ylös ja herättää henkiin. Kuitenkin tuon kiitollisuuden kautta olen saanut käännettyä kaikki kokemukset vahvasti voitoksi.


Tiedostan edelleenkin, että olen henkisessä kasvussa vasta niin alussa, että minun on todella tehtävä töitä sen eteen, että en lipsu negatiivisuuden syövereihin. Syövereihin, joka aiheuttaa sitä vellomista sekä addiktoitumista, eikä fiksua asioiden käsittelyä ja eteenpäin menemistä.


Joka kerta, kun syvälle menee, aina aluksi sieltä on vaikea päästä pois. Onneksi pikku hiljaa sieltä pääsee nopeammin ja nopeammin ylös sekä huomaa kuinka paljon pidemmälle vie se, että ei vello ja kuinka paljon paremmin voin henkisesti.


Vapaus sekä sisäinen/henkinen turva ovat tavoittelemisen arvoisia ja itse aion toden teolla taistella addiktiota vastaa, joka on välillä niin vaikeeta. Se kuinka paljon oma elämä on jo muuttunut henkisesti parempaa, niin se antaa niin paljon motivaatiota jatkaa tällä tiellä. Tämä hekinen kasvu antaa niin paljon enemmän tyydytystä kuin stressiin addiktoituminen.

hyvinvointi psykologia

miten olen päässyt eroon yksinäisyydestä?

Olen kokenut yksinäisyyttä tosi paljon elämässäni tosi erillaisissa tilanteissa. Nyt kun tuntee yksinäisyyttä, niin havahdun siihen, että tämä tunne on harvinainen. Aluksi en halunnut olla yksin, mutta ajauduin kuukausi kuukaudelta siihen että halusin olla yksin, koska yksinäisyyden tunne oli menny sen verran suureksi. Vaikka yksinäisyyden tunne on kadonnut hyvin pitkälti, niin yksinhän minä olen nykyään ihan yhtälailla kuin ennen.


Yksinäisyyshän on yleensä oire jostakin ja pohja saattaa olla niin syvällä, että sitä on vaikea tunnistaa. Itsekkin pakenin yksinäisyyttä aina viuluun, joten tunne oli kyllä sitkeässä. Tarve ja halut eivät tulleet kuulluksi ja vaikka me kuinka yritetään polkea omia tarpeita ja alas, niin ne vaa pyrkii pintaa.


Kuoleman jälkeen olin äärettömän yksinäinen, ikinä aikasemmin en ole ollut niin yksinäinen. Ei ollut paikkaa ja voimia, minne paeta – oli pakko kohdata, kuunnella sisintä.


Minulla yksinäisyyden takana on ollut hyvin keskenään erillaisia syitä, siksi se näkyikin niin monessa eri ympäristössä. Aina kun yksinäisyys iski, lähdin pohtimaan minkälainen on tämä hetki, onko ympärilläni ihmisiä, olinko ennen yksinäisyyden iskemistä oma itseni, missä yksinäisyys tuntuu kehossa, mitä haluaisin nyt minulle tapahtuvan tai mihin haluaisin paeta, jotta yksinäisyys lähtisi jne.


Tämän jälkeen lähdin mielissä lapsuuteen ja etsin vastaavanlaisia tilanteita sieltä. Mitä siellä tapahtui, mitä olisin halunnut tapahtuvan, kohteliko joku minua väärin, ohittiko joku minut, enkö tullut kuulluksi, oliko käyttäytymisessä jotain kyseenalaista ja sain siitä sanomista, jätettiinkö minut yksin.


Sitten olen taas palannut tähän hetkeen. Onko tilanne oikeasti samantyyppinen, jos ei, niin takasin lapsuuteen sekä miettiä, että onko lapsuuden jälkeen tapahtunut jotain, joka vaikuttaa. Jos kyllä, niin sitten lähtee soveltamaan lapsuuden tilannetta nykytilanteeseen. Kuitenkin on kaksi/useampi eri tilannetta, eikä identtisiä.


Usein tämän jälkeen jo huomaa, että mitä mä tarvitsen tässä tilanteessa ja kun on tietoisuus, siihen voi vaikuttaa. Itsellä usein tässä vaiheessa yksinäisyys helpottaa tai katoaa. Nykyään pystyn jo hyvin hoksaamaan, mitä tarvitsen nyt, ilman lapsuuteen menemistä, ja tunne katoaa, mutta sitten tähän se jääkin vielä, koska asia ei ole loppuun käsitelty.


Monesti yksinäisyyden helpottua en lähdekkään miettimää, että miksi pohjimmilta tämä tarve haluaa tulla kuulluksi. Paljon tätä olen pohtinut yksin äänikirjojen, podcastien, videoiden sekä psykologin avulla.


Yksinäisyys on niin hirveen riistävä tunne, varsinkin jos taustalla on hylkäämisen kokemusta. On niin helpottavaa ja kevyempää, kun ei tarvitse tämän tunteen kanssa painia harva se päivä, niinkuin ennen. Ei se viulu niitä tarpeita täyttänyt, vaikka vei hetkellisesti yksinäisyyden tunteen vei pois. Onko sinulla yksinäisyydentunnetta ja tiedostatko mistä se on oire?

kuolema psykologia suru

mutta minähän tarkoitin vain hyvää

Jos joku kysyy sinulta mitä pelkäät eniten, mitä vastaat? Moni ei edes tiedosta omia suurimpia pelkoja, jotka hyvin monella ovat muutoksen, menettämisen sekä/tai hylkäämisen pelko. Haluaisin puuttua tänään menettämisen pelkoon ja erityisesti surevaa kohtaa.


Jos suhteessa toinen alkaa kontrolloimaan toisen toimintaa mustasukkaisuuden takia, monen päässä alkaa soimaan herätyskellot – tuo ei ole hyväksyttävää käytöstä. Usein mustasukkaisuuden takana on hylkäämisen pelko, josta seuraa luottamuksen puute ja tämän tiedostaa aika moni mustasukkainenkin. Kun kyseessä onkin menettämisen pelko, usein koko paletti muuttuu.


Kun ihminen kokee kuoleman hyvin läheltä ja alkaa tekemää surutyötä, usein surijan läheisillä puskee päälle menettämisen pelko ja tätä ei tiedosteta. Aiheesta ei oikein puhuta ja sen takia myöskään ihmiset eivät tiedosta omaa haitallista käytöstä. Peloista käsin toimiminen on aina tuhoisaa, vaikka toimija näkisi omassa toiminnassa vain positiivisia puolia.


”Etkö sä ymmärrä, että minähän halusin sinulle vain hyvää?” Ymmärrän hyvinkin, mutta se sinun hyvä sai aikaa pahaa mieltä tai/sekä loukkasi. Kun menettämisen pelko iskee, niin luottamus rakoilee toista kohtaan, ei uskota mitä toinen sanoo. Ohitetaan toisen tarpeet ja aletaan toimimaan pelosta. Koska toisen tunteet ja ääni ohitetaan (kerta toisensa jälkeen sanomisesta huolimatta), niin se loukkaa oli surija tai ei.


Vaikka itse olisi saanut negatiivista kohtelua toisilta, se ei tietysti tarkoita automaattisesti sitä, että osaisi jatkossa kohdella/kuunnella toisia ja toimia oikein. Niin kauan, kun pelko on käsittelemättä, me tullaan toimimaan pelosta käsin.


Minun neuvo kaikille on, kysy toiselta miten haluat, että kohtelen sekä autan sinua? Jos et pysty toimimaan hänen toiveiden mukaan, niin sano se hänelle ja kysy, että onko jotain vielä, mitä hän toivoo. Muista, että älä hylkää itseäsi, älä tee sellaista, joka repii sinut sisältä ihan rikki. Jos hänen halu on sellainen, jonka pystyt toteuttaa, niin toteuta, vaikka et luottaisi siihen, että hän puhui sinulle totta. Meidän jokaisen tehtävä on vain luottaa toisen sanaan.


Minun yksi hartaimmista toiveista oli se, että minulle oltaisiin laitettu linkkejä uutisista ja kerrottu mielipiteitä niihin eli sitä samaa mitä ennen kuolemaa. Tätä sekä muita toiveita ei toteutettu, vaan sain osakseni kohtelua, jota en halunnut, vaikka siitä sanoin. Se että minun sanat, tunteet, halut ja toiveet ohitettiin, minulle ei oltu rehellisiä, sai tuntemaan minut henkilöltä, jonka tarpeilla ei ole minkäänlaista merkitystä ja se teki todella pahaa. Ihmisiä oli huolehtimassa, mutta olin todella yksin. Onneksi sain myös kohtelua, joka ei lähtenyt pelosta esim vanhempani hoiti homman niin, että sain keskittyä suremiseen.


Valitettavasti minun kokemus ei ole mitenkään harvinainen, vaan hyvin yleinen. Lisäksi minulla on myös tämän asian kanssa käsiteltävää – en alkaisi toimimaan niin kuin olisin halunnut minua kohdeltavan. Jokaisen kokemukset ja taustat ovat yksikölliset, joten jokaisen ääntä on kuunneltava ja toimittava niiden mukaan. Se on parasta apua, mitä toiselle voi antaa. Jos toisella on mielenterveysongelmaa/sairautta, niin koko kuvio vähän muuttuu, mutta silloinkin toisen äänen kuunteleminen on hyvin tärkeää.


Onko sinulla joku alussa mainitsemistani peloista? Tiedostatko milloin toimit pelosta ja mitä on pelkosi taustalla? Oletko luullut toimivasi oikein, mutta huomannut sen olleen ihan jotain muuta? Entä oletko sinä saanut kohtelua, joka on seurausta pelosta, miltä se tuntui?

adhd psykologia

adhd ja ulkopuolisuuden tunnelukko

Tämä postaus on jatkoa edelliseen tunnelukkopostaukseen, jossa käsittelin epäonnistumisen tunnelukkoa.


Olen kokenut lapsesta asti ulkopuolisuutta. Aina en ole oikeastaan rekisteröinyt koko asiaa ja välillä se on tullut hyökyaallon lailla päälle. Olen usein pohtinut, mistähän se saattaisi johtua tai miksi kerta toisensa jälkeen tunnen itseni ulkopuoliseksi? Vanhemmiten ulkopuolisuuden kokemukset on vähentynyt, koska olen löytänyt minulle sopivampaa seuraa.


Olin tässä jokunen aika tilanteessa, jossa minun tarkkaavaisuus oli niin huono, että en päässyt mukaan muiden keskusteluihin, vaikka olisin halunnut. En saanut yhteyttä heihin. Tuli olo, että taas olen ulkopuolinen, taas puhutaan asioista, joihin en voi osallistua. Sitten välähti. Näitä samoja mietteitä olen pohtinut niin monet kerrat, lapsuudesta asti. Monesti syy ulkopuolisuudelle on ollut toisten käytös tai olen ollut jatkuvasti vieraassa porukassa, silti ykkösenä tunnelukon syntymiseen on ollut huono tarkkaavaisuuteni, joka on ollut minulla aina.


Vaikka kuinka olen halunnut olla mukana ja sisäisestä taistelusta huolimatta ei saa yhteyttä toisiin, niin ei mikää ihme, että tuntee jäävänsä ulkopuolelle. Tämä on myös vaikuttanut/vaikeuttanut ihmisiin tutustumiseen sekä kaveriryhmässä olemiseen. Tiedän myös, että monet ovat kokenut seurani myös ahdistavaksi, koska olen niin pihalla. Tästä on nimittäin sanottu minulle suoraan.


Tuntuu niin valaistuneelta, kun vihdoin ymmärsin ulkopuolisuuteni juuret. Nyt asiaa voi kunnolla vaikuttaa. Voin keskustella ihmisten kanssa kokemuksista ja olla entistä armollisempi itselle.


Oletko tietoinen, missä sinun tunnelukkojen juuret ovat?