adhd ihmissuhteet psykologia

impulssiivisuus

Kävin eilen ekalla kunnon psykologikäynnillä. Niin helpottavaa päästä purkamaan asioita ammattilaisen kanssa. Paljon sitä pystyy yksinkin käsittelemään ja pääsemään asioiden kanssa sinuiksi, mutta joihinkin tarvitsen yksinkertaisesti apua. Vaikka olen kuinka yrittänyt parantaa ja tehdä muutoksia, niin kova työ ei ole tuottanut lainkaan tulosta. 


Yksi suurimmista ongelmistani on impulsiivisuus. Sen verran olen oppinut tunnistamaan, että jälkeenpäin huomaan toimineeni impulsiivisesti. Sitä en ole ennen tunnistanut. Adhd-vertaistukipalstat ovat saaneet itseni heräämään. Impulsiivisuus ystävyyssuhteissa on asia, joka ilmenee välillä älyttömän negatiivisella tavalla. Ystävien on vaikea ymmärtää, vaikka tietävät käytökseni syyt.


Impulsiivisuuden aikana koen hyvin vahvasti, että kaikki ovat oikein, en pysty elämään ilman haluamaani asiaa, pystyn ihan mihin vain, tykkään ihan mistä vain, osaan harvinaisen hyvin tuoda kantani esille, kukaan ei tule ymmärtämään väärin esille tuomaani asiaa… Kaikki on siis niin täydellistä. Uskon itseeni niin vahvasti, että en epäile itseäni lainkaan. Impulssin mentyä ohi hoksaan todellisuuden tuhoa korjaillessa. Esim. huomaan ostaneeni kaupasta ruokaa, josta en ole edes ikinä tykännyt. Näissä menetys on rahallinen, joten se ei niin haittaa. Se mikä haittaa on se, että impulsiivisuutta kohdistuu ystäviini. 


Selitin psykologille kuinka etsin Mikkoa muista ihmisistä. Kuinka yritän hallita itseäni, pakottaa toimimaan eri tavalla kunnioittaakseni ystäviä. Koska pakotan itseäni tekemään toisella tavalla, niin joku käyrä vaan kiristyy ja kiristyy sisälläni ja jossain vaiheessa se purkautuu vähän rumalla tavalla, erittäin impulsiivisesti. Hän kuitenkin sanoi, että ei usko sen välttämättä johtuvan siitä, että etsin Mikkoa muista. Olen joutunut hautaamaan sen ihmisen, joka olin Mikon kanssa. Se ihminen, joka olin, oli aidoin itseni. Sain tyydytystä monille tarpeilleni, joita en saa enää. Nyt minun pitää ottaa huomioon toisten tarpeet ja kunnioittaa niitä. En voi enää olla se sama Tummeli. Kuitenkin se minä ei ole mihinkään kadonnut, vaan se pyrkii koko ajan esiin. Mitä pidempää yritän hallita, sitä suuremmat ovat riskit impulsiiviseen ”räjähdykseen”. En osaa tätä selittää tämän loogisemmin ja varmasti selitin vähän väärin, mutta psykologin suusta se kuulosti erittäin järkevältä. Noinhan sen täytyy mennä. 


Odotan jo seuraavaa käyntiä, jotta voimme jatkaa siitä mihin jäimme. Aloitan myös adhd-ryhmässä ja toivon sieltä saavani apua tähän impulssiivisuuteen ja moneen muuhunkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *