kuolema suru

kauhulla maaliskuuhun

Odotan kauhulla maaliskuuta ja haluaisinkin hypätä kokonaan sen yli. Mitä lähemmäksi mennään, sen enemmän minua ahdistaa sekä mieleen tulee ne vuoden takaiset tunteet. Tulee mieleen ne hetket ennen kuolemaa sekä kuoleman jälkeinen tuska. 


Päivät pitenevät taas. On päiviä, jotka ei meinaa loppua millään. Kuoleman jälkeen päivät tuntuivat kestävän useamman päivän, mutta pikku hiljaa päivien mitta lyheni. Viime aikoine jotkut päivät ovat menneet super nopeasti ohi. Eli taas siis mennään taakse päin. Toinen merkki taaksepäin menosta on yöunien lyhkäsyys. Tässäkin asiassa mennään sinne kuoleman jälkeiseen aikaan. Tarvitse normaalisti unta 9-10h yössä ja nyt olen alkanut heräilemään viiden – kuuden tunnin unien jälkeen. Turvatakseen jotenkin yöunien pituutta minun on pakko ottaa iltaisin sekä melatoonia että unilääkettä. Näin minimoin sen että heräisin ahdistukseen ja ikävää. Jos kuitenkin herään tuohon ahdistukseen ja ikävää, niin pienet itkut ja päivä lähtee hyvin sillä käyntiin, koska itkeminen puhdistaa ja helpottaa niin paljon. 


Mitä eroja on tämän hetkisessä tilanteessa ja alkukuukausissa? Pystyn toimimaa päivisin aika hyvin. Käydä hoitamassa asioita, neurolla sekä adhd-ryhmässä. Jaksan puhua puhelimessa ja viestitellä, keskustella syvällisiä. Suru ja ahdistus ei ole lamauttavaa. Välillä tekisi mieli hakata päätä seinää ja huutaa kurkku suorana, että oon niin lopen kyllästynyt tähän, että voiko tämä jo loppua. Toivon niin paljon, että en menisi enempää pohjalle. Yksi päivä silloin tällöin menee, mutta en vain nyt jaksaisi sellaista kuukautta, mikä esimerkiksi joulukuu oli. Se nimittäin oli aikamoinen koettelemus. Minun voimalause on ollut, että ”kerta olen tähän asti oon selvinnyt, niin tulet jatkossakin selviämään”. Eiköhän mennä tällä taas eteenpäin. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *