adhd hyvinvointi kuolema

kun syöminen onkin ongelma

Minulle syöminen ei ole ollut ikuisuuksiin/koskaan yhtä helppoa kuin muille. Makuaistini on nimittäin sellainen, että melkein kaikki on pahaa. En pysty syömää kuin hyvää ruokaa, enkä pysty pakottamaan itseäni syömään muuta kuin miellyttääkseen jotain henkilöä esimerkiksi kylässä. Kotona ei tarvi miellyttää, joten… Kaiken kukkuraksi syöminen on viimeinen asia, joka tulee mieleen, paitsi jos joku tietty ruoka himottaa. Tämän takia voin helposti olla syömättä vaikka kahdeksan tuntia. Ollaa psykologin kanssa yritty miettiä jotain ratkaisua asiaan, mutta kun on toiminut tietyllä tapaa, sitä on ihan älyttömän vaikea muuttaa. Itseni pakottaminen syömään pahaa ruokaa on henkisesti äärettömän vaikeeta. Makuaistini ei hyvin luultavasti koskaan tule olemaan normaali, joten siksi yritetää niitä keinoja löytää terapiassa.


Hommaa ei helpota lainkaan adhd, koska adhd-ihmiset hakevat nopeita palkkioita ja se näkyy itsellä ruuassa. Jos vaihtoehtona on syödä hyvää jogurttia tai vähemmän hyvää lämmintä ruokaa, niin en ikinä valitse sitä vähemmän hyvää ruokaa, ja lähes aina unohdan edes taistella mieltä sekä haluja vastaan. Menetän herkästi ruokahalun surun takia. Aina kun on jotain erikoispäiviä, niin lakkaan helposti syömästä, koska en pysty pakottaa itseä syömään. En minä itseä kuoliaaksi näännytä, mutta saatan elää vaikka päivän pelkästään viinirypäleillä. Sitten tulee päivä, jolloin syön paljon korjatakseen ruokavajeen, jonka jälkeen palaan normaaliin.


Vasta Mikon kuoleman jälkeen havahduin siihen, että syömiseni on kaikkea muuta kuin normaalia. Pystyn normaaliin syömiseen ainoastaan vain silloin, jos joku toinen ottaa vastuun minun syömisestä ja kokkaa hyvää ruokaa. En tiedä, että olisinko ilman Mikkoa havahtunut tähän, koska Mikko kokkasi meille aina ruuat. Hän katsoi vierestä että syön ja vielä säännöllisesti. Tämä havahdutti itseni. Mutta silti joku osa minusta sanoo, että kun olet näin ikuisuuden jo toiminut, niin ei sinun tarvi opetella syömään. Järjellä taas ajattelen, että voisin paremmin, jos söisin säännöllisesti sekä monipuolisemmin. Minulla olisi kodin ulkopuolella paljon helpompaa, kun voisin syödä ihan ok:n makusia ruokia tai pahoja ruokia. Ei tarvisi käydä pään sisällä sitä taistelua, että jätänkö syömättä vai miellytänkö toista ja syön vähän. Toki myös ajattelen ekologisuus näkökulmaa, että jos pystyisin pakottaamaan itseni syömään ei niin hyviä ruokia, niin ruokajäte olis huomattavasti pienempää.


Tämä on hyvä tosite siitä, että kuolema usein tuo myös hyviä asioita elämään ja ilman Mikon kuolemaa en olisi varmaan vieläkään havahtunut siihen, että minulla on ongelma syömiseni kanssa, ongelma joka on ollut minulla vuosia. Muistan nimittäin, että jo lapsena syöminen oli välillä todella vaikeaa. Tilanteesta kuitenkin tuli normaali ja sokeuduin asialle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *