hyvinvointi ihmissuhteet kuolema

Kuolemasta seuraa elämä

Otsikon voi ymmärtää kahdella tapaa. Ensimmäinen tapa: kuoleman jälkeen seuraa uusi elämä taivaassa tai maan päällä toisessa hahmossa. En kuitenkaan tarkoita tätä, vaan sitä että kuoleman kanssa elämisestä saa elämän. Tämä ei ole minun keksimä juttu, mutta olen huomannut tämän olevan sataprosenttisesti totta.


On parempi elää kuoleman varjossa, kuin kuolemattomuuden kuplassa.

Olavi Virta

Olen tuon lauseen maininnut aikaisemminkin blogissani. Tämä on tallennettuna myös kännykkäni muistiin, koska lause on niin oivallinen. Tätä aihetta olen useammassa postauksessa sivunnut paljonkin, joten ajattelin nyt koostaa asiat yhteen.


Asiaa on helppo lähteä miettimään siltä kannalta, että miettii itse mikä olisi oma unelmaelämä. Sitten miettii, miten toimii nyt. Miten toimin, kun olen tärkeän ihmisen seurassa? Miten toimin, kun teen työtehtävää, kävelen luonnossa tai kun haluan jotain asiaa, mutta ei oikein jaksaisi? Voi miettiä muitakin kohtauksia omasta elämästä. Sitten käy kaikki läpi uudestaan miettien niin, että miten toimin, jos tämä on viiminen mahdollisuus toimia. Miten toimin, jos näemme minulle tärkeän ihmisen kanssa viimeisen kerran? Miten toimin, kun on viimeinen mahdollisuus tehdä työtehtävä, kävellä luonnossa tai minulla on viimeinen mahdollisuus saada se haluamani asia, vaikka ei oikein jaksaisi? Muuttuiko ajatuksissasi toimintatapasi?


Jos mietin entistä elämääni, elämää kuolemattomuuden kuplassa, elin valheessa ja välinpitämättömyydessä. En osannut arvostaa muita tarpeeksi, koska kuvittelin aikaa olevan paljon. En antanut itsestäni kunnolla, en ottanut muilta kunnolla. En siis elänyt oikeasti hetkessä, koska en ollut tietoinen todellisuudesta.


Kuoleman kanssa eläessä osaa arvostaa. On koko ajan tietoinen siitä, että koska tahansa voi olla viimeinen kerta. Ihan eri tavalla antaa itsestä, tekee asioita, nauttii, ajattelee toisista sekä puhuu toisille. Eli kaiken tekee eri tavalla. Teen tiedostaen todellisen tilanteen. Sen tilanteen, että tämä voi olla viimeinen hetki, kun tätä teen.


Eihän se sitten haittaa, jos itse kuolee vaikka huomenna. Eihän sitä silloin tiedä mistään mitään. Mutta entäs he, jotka jäävät tänne pallolle? Muistavatko he minut ihmisenä, joka oli niin kiinni itsessään, jonka takia ei osannut olla läsnä sataprosenttisesti? Muistavatko he minut ihmisenä, jolla oli niin kiire omissa jutuissa, että ei kerinnyt antamaan aikaa toisille. Haluanko minä tuota? En. Haluatko sinä tuota?


Mikä haittaisi varmasti on se, jos tärkeä ihminen kuolee ja huomaa kuinka ei voi saada enää häneltä aikaa. Oli välinpitämätön toisen antamaa aikaa kohtaan, jonka takia ei saanut toiselta sitä, mitä olisi voinut saada. Olisi voinut saada, jos olisi ollut täysillä läsnä ja arvostanut. Toinen on se, että jos vaikka neliraajahalvaantuisi ja olisi koko loppuelämän sängyssä sekä pyörätuolissa, niin kuinka paljon harmittaisi, kun ei voi enää kokea niitä asioita, joiden toteuttamisen oli jättänyt myöhemmäksi sillä mentaliteetilla, että onhan tässä aikaa.


Voi tuntua vaikealta päättää, että mille haluaa antaa oman ajan. Itsellä on kuitenkin käynyt niin että, kun elää oman arvomaailman mukaan, on helpompi olla läsnä, on helpompi antaa aikaa juuri niille, jotka kokee kaikkein tärkeimmäksi. Oli se sitten ihmiset, työ tai harrastus. Kuitenkin minäkin olen vain ihminen ja aina tämä ei onnistu. Pitää muistaa armollisuus itseä sekä muita kohtaan.


Minulle kuolemasta seurasi elämä, läsnäoleva elämä. Tunnen, että oikea elämä. Kun elän näin, niin en myöskään pelkää kuolemaa. Ei tarvitse pelätä, koska antaa kaikkensa. Tietää, että ei tarvitse jäädä harmittelemaan sitä, että olisinpa tehnyt toisten. Nautin minun sekä muiden ajasta täysillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *