suru

miten surra oikein?

Surenko liikaa, surenko liian vähän, surenko väärällä tavalla, miksi en sure? Ihmiset ovat välillä tosi kovia syyllistämään ja varsinkin itseä, myös surun keskellä.


Monella on osittain väärä käsitys surusta, koska eivät tiedä surun kaikkia osia. Suru nähdään apeutena, itkuisuutena, masennuksena.. mitä se onkin – joidenkin kohdalla. Ei kaikki sure samalla tavalla ja samoista asioista.


Kun miettii kokemuksia surusta, niin näitä hetkiä on voinut olla: omat tarpeet eivät tulleet kuulluksi, kehun sijasta tulikin haukkuja, lemmikki/läheinen kuollut, koulu/työpaikka vaihtunut, huono suhde perheenjäsenee, koulukiusaaminen, haluttomuus, huonot ratkaisut…


Jokainen meistä kantaa surua mukana tavalla tai toisella, vaikka sitä itse ei ole osannut määrittää suruksi. Olemme eläneet surun kanssa melkein koko elämän ja käsittelemme sitä itse jatkuvasti. Jos pyrimme sivuuttamaa surua, niin suru osaa kyllä tulla pintaa tavalla tai toisella. Jos ei nyt, niin vaikka kymmenen vuoden päästä uupumuksen kautta.


Jos kerta kannamme surua koko ajan mukana, niin mikä on oikea ja väärä tapa surra? Mitä itse olen toisten kanssa aiheesta keskusteltu kokemuksiemme pohjalta, on tullut esiin vain yksi väärä tapa: jättää surematta, jatkaa elämää, ihan kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Voi olla, että olen tässä ihan väärässä ja myös keskustelutoverini, koska me ei olla mitään ammattilaisia.


Haluan kuitenkin tuoda tämän esiin, jotta jokainen meistä antaisi armollisuutta itsellemme ja sitä kautta toisille. Jokainen suree omalla tavalla ja siihen vaikuttaa oma historiammekin paljon. Suruun kuuluu ahdistusta, ikävää, vihaa, katkeruutta, tuskaa, helpotusta, pelkoa, iloa, naurua ja rakkautta. Halusin lopettaa näihin iloon, nauruun ja rakkauteen, koska moni ei liitä näitä suruun.


Anna suruaikaa itsellesi. Mene polville sen eteen ja anna surun lähteä virtaamaan. Käsittele surua esim kirjoittamalla, keksustelemalla tai lukemalla. Surutyön ei tarvitse loppua, sillä ei ole kiire.


Suosittelen kaikille Miia Moision kirjaa Lupa surra. Tulen tekemään tästä aiheesta vielä toisen postauksen.

2 thoughts on “miten surra oikein?”

  1. Muistan kuinka isoisämme hautajaisten aikaan katsottiin serkun kanssa toisiamme kuin kaksi hullua. Ihmeteltiin molemmat kun ei itketty. Rakas ihminen on juuri haudattu ja me kaksi ihmetellään muiden kyyneleitä kun omia ei tule. En silti koe että surenatta olisi jäänyt. Me vain surtiin eri tavalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *