hyvinvointi kuolema psykologia suru

negatiivisuus addiktoi ja antaa valheellista turvaa

Negatiivisuus ja stressi addiktoivat – olen omakohtaisesti tullut tästä tietoiseksi surun myötä, vaikka olen kokenut tätä addiktiota vuosia elämäni aikana. Suruhan tuottaa minulle edelleenkin hetkellisesti älyttömän kovaa stressiä ja tietyllä tavoin tasaisesti elän stressissä, varsinkin tiedostamattomassa stressissä. Suruun kuuluu myös negatiivisia tunteita ja välillä ne lähtee laajenemaan oikein kunnolla.


Joskus muistan lukeneeni, että masennus ja ahdistus on addiktiota. En silloin sitä allekirjoittanut, mutta mitä enemmän olen mennyt itseeni ja tullut tietoiseksi itsestäni sekä ottanut vastuuta omista ajatuksista, sanoista ja teoista, olen huomannut sen olevan totta. Tulen myöhemmin suosittelemaa nettikurssia sekä Instagramin puolella kirjaa, jotka erityisesti havahdutti tämän asian äärelle.


Oma elämä on helpottunut henkisesti aivan valtavasti, kun opin katkasemaa tuota addiktiokierrettä. Opin, mitkä asiat laukasee kierteen. Jos lähden vellomaan asioissa (huom ei käsittelemään) ja vaikka miettimää, että miksi Mikon piti kuolla, miksi ei soitettu apua, miksi miksi miksi… Se vie todella helposti syvälle ja alan saamaan siitä sairaalla tavalla tyydytystä, koska se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Olenhan elännyt siinä niin pitkää. Yli vuosi kuolemasta meni, kun tämän hoksasin.


Nyt olenkin keskittynyt kiitollisuuteen, joka on antanut sitä armollisuutta itseeni. Kiitollisuus on myös kasvattanu itsetuntoa todella paljon. Enää en osaa nähdä kuolemaa lainkaan negatiivisena tapahtumana elämässä, vaan uuden tuojana.


Tuon äskeisen voi ymmärtää väärin. Peruuttaisin Mikon kuoleman heti jos voisin ja ei viikkoa tai kahta mene, kun tekis mieli käydä kaivaa herra (tuhkat) sieltä maasta ylös ja herättää henkiin. Kuitenkin tuon kiitollisuuden kautta olen saanut käännettyä kaikki kokemukset vahvasti voitoksi.


Tiedostan edelleenkin, että olen henkisessä kasvussa vasta niin alussa, että minun on todella tehtävä töitä sen eteen, että en lipsu negatiivisuuden syövereihin. Syövereihin, joka aiheuttaa sitä vellomista sekä addiktoitumista, eikä fiksua asioiden käsittelyä ja eteenpäin menemistä.


Joka kerta, kun syvälle menee, aina aluksi sieltä on vaikea päästä pois. Onneksi pikku hiljaa sieltä pääsee nopeammin ja nopeammin ylös sekä huomaa kuinka paljon pidemmälle vie se, että ei vello ja kuinka paljon paremmin voin henkisesti.


Vapaus sekä sisäinen/henkinen turva ovat tavoittelemisen arvoisia ja itse aion toden teolla taistella addiktiota vastaa, joka on välillä niin vaikeeta. Se kuinka paljon oma elämä on jo muuttunut henkisesti parempaa, niin se antaa niin paljon motivaatiota jatkaa tällä tiellä. Tämä hekinen kasvu antaa niin paljon enemmän tyydytystä kuin stressiin addiktoituminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *