suru

parisuhde taivaspuolison kanssa

Onko se tämä kesä, kun ihmiset miettivät uudelleen pariutumista? Tämä on tietysti herättänyt minussa pohdintaa Mikon suhteen. Jos herää kysymys, että miksi mietin pariutumista ja Mikkoa, niin tässä teille pohdintaa.


Hyvä neuvo on se, että sitte on valmis etsimää uutta kumppania, kun ei enää vertaile puolisoehdokkaita taivaspuolisoon. Taivaspuoliso nimittäin tuntuu, leskestä riippuen, pitkään ainoalta oikealta – parhaalta kaikista. Aluksi sitä vertaili missä kaikissa Mikko oli parempi. Jossain vaiheessa sitä huomaa, että jossakin toisessa joku juttu on paljon paremmin kuin Mikossa. Toinen hoitaa homman niin sanotusti kotia. Sitä huomaa, että taivaspuoliso ei ehkä olekaan se kaikkein paras kaikista. Mutta tämähän on ihan selvää, että mikään suhde ei voi lähteä muodostumaa, jos päällä on kilpailutantere. Kaiken tämän jälkeen sitä huomaa, että ei tarvitse vertailla. Ei vertailulla saavuta mitään.


Enää en haaveile parisuhdetta Mikon kanssa. Enää en vertaile toisia Mikkoon. Miksi? Olen muuttunut. On tullut monesti pohdittua, että jos nyt törmäisin Mikkoon, niin klikkaisiko meillä? Oltaisiinko heti alusta asti paita ja peppu? Olen pohtinut tätä asiaa ja en tiedä vastausta. Sen tiedän, että joistain muuttumisesta Mikko olisi erittäin tyytyväinen, mutta monessa suhteessa olen kasvanut niin paljon, että se voisi olla este parisuhteelle. Tiedän monen asian edelleen meitä yhdistävän, esimerkiksi huumorin. Olen kuitenkin mennyt eteenpäin, pystyisinkö enää siihen, mihin pystyin aikaisemmin? Tuskin, mutta silti sitä kaipaa sen verran paljon, että itkettää.


Näiden syiden takia enää ei tule vertailtua Mikkoa toisiin. Tiedostan niin vahvasti oman kasvamisen, muuttumisen. Kun näitä asioita pohtii, niin tulee olo, että miksi ihmeessä minä edes pohdin tälläistä? Ei se Mikko elävien kirjoon tule. Miksi minä pohdin tälläistä, kun edelleen rakastan sitä Mikkoa, jonka kanssa sain olla? Jos Mikko pimpottaisikin ovikelloa, olisin kuollakseen onnellinen, koska ikävöin häntä niin paljon. Mutta mitä sanoisin hänelle meidän suhteesta?


Tämä on tosi ristiriitaista, mutta tätä se surutyö on. Entinen elämä ja nykyinen elämä, näiden kahden elämän tasapainottelua. En halua vanhaa elämää takaisin, mutta silti se on osa minua. Turhilta tuntuvia pohdintoja, mutta silti niin hirveän tärkeitä käydä läpi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *