hyvinvointi kuolema suru

Pelko ja väsymys

Voimakas suru on ollut siitä armollinen omalla kohdalla, että se on saanut unohtamaan turhatkin asiat, tai se saa kropan toimimaan yllättävälläkin tavalla.


Olen aikaisemmin kirjoittanut peloistani. (Yritin Instagramin puolelta etsiä postausta, mutta en tähän hätään löytänyt.) Suremisen seurauksena loputkin pelot ovat hävinneet. Aluksi sitä ei vain jaksanut surra ja pelätä samaan aikaan. Akuutin surun jälkeen pystyin alkaa miettiämään asioita useammalta eri kantilta. Suru on pakottanut menemään itseeni oikein kunnolla ja pohtimaan asioita. Miksi? Tuo kysymys on ollut johdattajana muihinkin asioihin kuin kuolemaan liittyviin. Kuoleman jälkeen olen oppinut ymmärtämään itseä paljon paremmin, oppinut tunnistamaan asioita menneisyydestä, joten näiden takia esim puhumisen pelot eivät ole palanneet. Tämä on vaatinut todella paljon ajatustyötä, mutta uskon surun olevan yksi isoimmista avuista tässä asiassa. Kuolema muutenkin on muokannut näkökulmaa elämään, niin olen huomannut, että turha käyttää aikaa pelkäämiseen.


Sitten toinen asia, joka ei ole päättynyt yhtä positiivisesti. Väsymys. Olen elänyt tämän kanssa niin kauan, että en ole tiedostanut sen olevan epänormaalia. ”Kaikkihan” nyt väsymyksestä valittavat. Kuolema kuitenkin muutti tilanteen niin, että väsymys oli poissa. Oli outoa, että kahdeksan tunnin yöunilla olinkin pirteä (minun pirteys on eri asia kuin monen muun pirteys). Mitä pidemmälle aika on mennyt, sitä väsyneemmäksi olen tullut. Tämä on syy sille, miksi postauksiakin on ollut nyt vähemmän. Olen yksinkertaisesti ollut vain niin väsynyt, että olen istunut kotona tekemättä kummempia, kun ei vain kykene muuhun. Tänään olen taas pirteämpi, joten kirjoittaminenkin onnistuu. Sen olen huomannut, että tämä väsymys lamauttaa helpommin nykyään, kun on saanut kokea sen, miltä tuntuu olla pirteä pitkän jakson ajan.


Onneksi vihdoin untani tutkitaan, jos saisi jotain selkeyttä asiaan. Varmaan jossain vaiheessa kirjoitan lisää tästä väsymyksestä sekä ylipäätään unestani, miten se on vaikuttanut asioihin. Haluaisin, että postaustahtini olisi säännöllinen, mutta näillä mennään nyt. Mitä sitä kirjoittaa, kun aivoissa ei liiku oikein mitään ja samaan aikaa kuitenkin sielä on ajatuksien oravanpyörä, josta ei saa otetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *